maanantai 31. joulukuuta 2012

Katsaus vuoteen 2012, vuoden viimeinen treeni ja pienoisia tavoitteita vuodelle 2013

Vuosi 2012 oli tähän astisista vuosistani upein ja hienoin, kun saavutin sekä koiraharrastuksissa uusia "ulottuvuuksia" ja sain synnytettyä maailmaan ihanimman hurmurin Ällän.

Vuonna 2012

- Hiihdin 43km suksilla ja se oli varmaan yhtä paljon, kuin koko elämäni aikana olen hiihtänyt. Minulla oli tavoitteena saada 50km rikki, mutta hiihto alkoi sattua raskausmasuuni, niin tämä haaste piti jättää kesken.

- Raskauskiloja minulle kertyi 18kg, joista tänään, vuoden loputtua oli jäljellä 1kg. Tavoitteena oli saada vuoden loppuun kaikki raskauskilot pois, mutta en halunnut ottaa stressiä tästä kilosta. Kilot kun ei aina kerro kaikkea. Tärkeintä oli, että vanhat vaatteet sopivat jälleen päälle.

- Synnytin 3,3-kiloisen upean pojan. Tämä oli ihmeellisin ja jännittävin päivä elämässäni!

- Sain palattua synnytyksen jälkeen nopeasti liikuntaharrastusten pariin, koska synnytys oli ihanan helppo ja teki vähän vahinkoa elimistölleni. Eli lähdin hölkkäilemään jo parin viikon jälkeen. Palasin ohjaamaan Bodycombat-tunteja Ällän ollessa 3-kuukautta.

- Ohjasin kymmenettä vuotta ryhmäliikuntatunteja, tänä vuonna 3.vuotta Kuntomaailmassa. 10 vuoteen on mahtunut monta työnantajaa, monenlaista tuntia ja asiakasta. Tänä vuonna Bodycombat oli ainut ohjattava tuntini.

- Pääsin palaamaan tankotanssiharrastuksen pariin puolentoista vuoden tauon jälkeen. Pääsin lajissa pitemmälle kuin koskaan.

- Testasin uutena lajina boulderointia, vauvauintia ja vauvajoogaa.

housut Me&I, paita Polarn o Pyret

Suurin saavutukseni vuonna 2012


Vuonna 2013

- Aion saada viimeisen raskauskilon pois
- Käyn hiihtämässä sen 50km
-Jatkan tuntien ohjausta, keväällä lukkarissa BC ja core
-Käyn testaamassa uusia lajeja mm. sirkustolppa-akrobatiaa
- Jatkan tankotanssiharrastusta
-Aion jatkaa ratsastusharrastusta, ehkä käymällä jopa ratsastustunneilla
-EHKÄ osallistun puolimarathonille



Mutta sitten vuoden viimeisiin treeneihin

Aloitin treenit lähtemällä juoksemaan rattaiden kanssa 5-7cm lumihankeen, kun teitä ei oltu vielä aurattu. Lenkkini kesti n. 20minuuttia. Ja voin sanoa, että kyllä oli raskasta!!!

Lenkin jälkeen otin omani ja isännän kahvakuulat autosta ja rupesin vähän kuulailemaan anoppilassa. Isännän kuula oli tosiaan 20kg ja omani 10kg. Treeninä tein kolme batteria. Batterin ideana on, että tehdään pieniä kuntopiirejä. Batterin sisällä tehdään treenattavat liikkeet peräkkäin. Tässä mun tapauksessa tein aina kolme settiä battarin sisällä ja siirryin sitten seuraavaan. Battereita voi olla vaikka kuinka monta ja batterin sisällä voi olla liikkeitä esim. 2-3. Liikkeitä voi tehdä kellottaen taikka tehdä tietty määrä toistoja. Tuosta ei varmaan vielä ymmärtänyt ideaa, jos haluaa itse treenata, mutta yritän selittää vielä vähän selkeämmin.

Eli esim.

Batteri 1. Liike A 20 toistoa, liike B 20 toistoa, liike C 20 toistoa -lyhyt tauko- liike A 20 toistoa, liike B 20 toistoa, liike C 20 toistoa -lyhyt tauko- liike A 20 toistoa, liike B 20 toistoa, liike C 20 toistoa
Vähän pidempi tauko
Batteri 2. Liike D 15 toistoa, liike E 15 toistoa -lyhyt tauko- liike D 15 toistoa, liike E 15 toistoa -lyhyt tauko- liike D 15 toistoa, liike E 15 toistoa
tai vaikka Batteri 3. Liike F 1 minuutti, liike G 1 minuutti jne....

Jne... Vain mielikuvitus on rajana, mutta hyvä ja tehokas tapa treenata. Näin yleensä treenaan salillakin. Saa hyötykäyttöön tauot, eikä treeneistä tule yhtä lorvimista. :P


Jennyn uudenvuoden treeni

Batteri 1 - 3x {kahvakuulien nosto x 14 & pystypunnerrus x 14}
Painot 10+20, pystypunnerrukseen 10kg

(Kahvakuulien nosto: Nostin toisella kädellä 20kg kuulan ja toisella 10kg ja laskin maahan. Käännyin toiseen suuntaan ja sama juttu, mutta kädet vaihtuivat. Hyvä treeni jaloille ja syville lihaksille.)

Batteri 2 - 3x {yhden käden heilautus x 20/käsi & tasapainokulmasoutu x 20/käsi}
Paino 10kg

(Tasapainokulmasoutuliikkeen voi tehdä vaikka käsipainolla, ottaa mukavasti yläselän lisäksi jalkoihin ja syviin lihaksiin. Ideana on, että nostetaan toinen jalka matalaan "vaakaan" eli hyvin lähelle maata, tämän jälkeen vedetään kulmasoutu, käsi lähellä kylkeä kyynär kohti taivasta)

Batteri 3 - 3x {maastaveto x 20 & etukyykky x 20}
Paino 20kg

(etukyykyssä nostetaan kuula jalkoja käyttäen syliin, maastavedossa muistaa käyttää myös jalkoja! :) )

Hyviä treenejä! :) Tuli muuten lämmin! :)


Vielä treenien jälkeen tein anoppilan lumityöt. Hyötyliikunta kunniaan. Hiki virtasi ja kyllä maittoi ruoka tämän setin jälkeen!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti