keskiviikko 27. helmikuuta 2013

15 km!

Hiihtolomalla pyyhkii hyvin! Aurinko paistaa ja suksia on ulkoilutettu!

Maanantaina vedin agilityryhmäläisilleni puolen tunnin fysiikkatreenit ja vitsit että oli kivaa!! :) Oon aina tykännyt liikuntatunneilla sellaisista koordinaatio- ja maksiminopeustreeneistä, joten oli kiva vetää sellaiset treenit :) Tämän lisäksi kerran kuussa rupeen vetään tunnin mittaisia fysiikkatreenejä seuran jäsenille! :)

Fysiikkatreenien jälkeen menin suoraan tolppa-akrobatiatunnille. En vieläkään ollut osunut oikeaan farkkuvalinnoissani, kun jälleen farkut valui päältäni... :/ Alkulämmittelyissä selällä tehtävistä sivuttaismadoista tuli selkä ihan jäätävän kipeeksi, ja on nyt oireillut tässä pari päivää.. höh.

Itse tolppailu oli kivaa ja tehtiin mm. tähtikiipeämistä, samaa istumista kuin tankoilu-rémi, kärrynpyöriä ja tankoon istumaan hyppäämistä. Kivaa oli, eikä mustelmilta taaskaan säilytty, mutta onneksi palovammoista kuitenkin :)


Tultiin eilen Ällän kanssa kotikaupunkiini, kun äidilläni on meneillään hiihtoloma. Mikäs sen mukavampaa, kuin olla valmiiden patojen äärellä ja mummun hoitopalvelussa! ;) Hah, ja kuulin, että äitinikin seuraa mun blogia! Jee! :D

Tänään pääsinkin sitten viettämään omaa laatuaikaa vanhoille hoodeille. Menin siis hiihtämään sinne, missä yläasteella muistan räpiköineen suksilla ja inhoten sitä menoa silloin lähes koko sydämestäni. Nyt tunne oli eri, täysin eri! Se oli ihanaa ja mieltä virkistävää!

Aurinko porotti ja lämpöasteita nousi päivän aikana 6-astetta, joten vähän pehmeä alkoi luistelupohja paikka-paikoin, mutta hyvin silti pystyi menemään. :) Menoa tosin hidastutti ensimmäisillä kierroksilla rullaattorilla keskellä latua menevä mummu, joka ei voinut mennä yhtään sivuun tullessani ensimmäisen viiden kierroksen aikana häntä vastaan... Jyväskylässä kyseinen mummu olisi varmaan saanut paikallisilta suksijoilta jo porkasta, on siellä niin villä länsi kyllä hiihtäjien maailmassa :D

Noh, minä en törkkinyt mummoa porkilla, enkä edes pyytänyt väistämään, vaan kiltisti joka kierroksella hiihdin penkkoja pitkin ohi, ehkä vähän katsellen vain pahasti. ;)

15 km! Se oli varmaankin pisin matka, jonka olen yhteen vetoon vetänyt luistelusuksilla. Jee!! :) Ihan hyvin kulki suksi, vaikka jossain vaiheessa 10:n jälkeen alkoi vähän toinen nilkka ja erityisesti oikea hartija vaivata. Hartija on kyllä vielä näin illallakin aika kipee, että taisi ottaa aika lailla itseensä... :( Mutta JEE, minä hiihdin, minä tein sen! Noin 1,5 tuntia siihen meni, mutta ei se edes tuntunut niin pitkältä ajalta. Ajattelin, että maisemat alkaisi 1,2km pituisella purrarilla kyllästyttää, mutta oli ihan kiva laskeskella koko ajan mielessäni, että paljonko milloinkin on jäljellä ja paljonko olen hiihtänyt. :D

25km eli puolet tavoitteesta on nyt saavutettu. Kesä älä tule vielä - hiihdän ensin!



Taisin vahingossa käydä shoppailemassakin..
En onneksi kuitenkaan treenivaatteisiin sortunut! :)



Ihana hiihtosää! <3
Ja muita lomakuvia :)
T-paita Lipfish, housut Me&I, musta body Lundmyr of Sweden

Mun uusi Me&I-piponi kotiutui päähäni :)

maanantai 25. helmikuuta 2013

Asiaa BodyCombatista

Jonkin verran on nyt tullut kysymyksiä Les Mill Bodycombat -kamoihin liittyen, joten aattelin tehdä ihan tällaisen oman postauksen asiaan liittyen. Ja kysymyksien lisäksi on kovin moni googletellut hakusanoilla "mistä Bodycombat shortsit / hanskat" tai vaihtoehtoisesti "millaiset hanskat Bodycombatiin" ym. Onhan kuitenkin tämä varusteluasia lähellä sydäntäni, niin ehdottomasti haluan  <3

Kirjoittelin viime elokuussa juttuja kesällä ostamista treenikamoista juttua ja samalla kuvailin kaikki Bodycombat-vaatteeni. Tästä pääsee lukemaan: KLIK.

Mutta ajattelin vielä kuvineen kertoa, mistä mikäkin on tilattu:


 Hanskat 



Vasemmalla Venum Gel käsisuojat (aika isokokoiset, mutta oon tykännyt)
Oikealla Wacoku Taekwondo hanskat (hivenen liian tiukat, mutta menettelee, kun ovat kokoa XS)
Molemmat CFS-Storesta


Täydellisiä MMA-hanskoja en ole vielä löytänyt, eli elämäni hanskojen etsintä on vielä vähän työn alla :)

Liinoja mulla on myös parit, toiset on miehen perintökalleudet ja toiset Top King-merkkiset (Intersportista). Liinojakin voisi ostaa erivärisiä, jolloin pääsisi piristämään kokonaisuutta <3


Shortsit

Caged Steel -merkkiset shortsit myös CFS-Storesta


Seuraavat shortsit on tilattu Holtz-nettikaupasta
Holtzista, kun tilaa shortseja, niin valinnan vaikeus on suuri!! 
Se on kuin karkkikaupassa shoppailisi! 
En ole ainakaan itse löytänyt surffailulla parempaa ja monipuolisempaa valikoimaa! :)

Huom. koot ovat aika isoja! Venumit ovat XS-kokoisia, Samurai Pro Series shortsit S-kokoiset




Välillä on kiva pitää vähän rennompia shortseja, ja nämä verkkokangasta olevat on siihen ihan huippuja

Alla vas. Nike, oik. SOC - molemmat Stadiumista


Under Armour -merkkiset shortsit ostettu Intersportista



Kengät

Kengillä on myös kiva leikitellä ja tuoda lisää väriä... Näköjään olen aika Nike-pakkomielteinen jumppakengissä! :D edelliset Shox-kenkänikin olivat Nike-merkkisiä. 
...Mutta kun ne ovat vaan niin mahrottoman hyviä!

Nämä kaikki on ostettu Budget Sportista



 Tässä pari kokonaisuutta


Yllä vasen: paita David, pipo Topsport (ja kyllä olen aivan koukussa tiukkoihin pipoihin huivien sijaan!), shortsit Venum, kengät Nike

Yllä oikea: Toppi Nike / Les Mills (Les Millsin Webshop, joka tarkoitettu linsensin omistaville ohjaajille), shortsit Nike, kengät Nike

Alla: Toppi Nike, alempi toppi Röhnisch, liinat Top King, shortsit SOC, kengät Nike



.... Pinnallinen? Minäkö? No kyllä! Tiedetään! ;)

Mutta tässä tällainen postaus lempishoppailunaiheestani :) Toivottavasti löydätte tämän avulla mieleisiä treenivarusteita! :)

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Ihan tyhmä sykemittari

Mä sain mieheltä jo muutamia vuosia sitten synttärilahjaksi vapaavalintaisen sykemittarin. Eli itse sain valita minkä vain sykemittarin, ja valitsin Polarin RS300X -sykemittarin. Ostin silloin myös jonkun lukijan, jolla piti olla todella helppo siirtää sykemittarista tiedot koneelle. Noh, sykemittaria opin käyttämään sen verran, että sain sykkeet ja kalorit näkyville, mutta ikinä en oppinut sykemittaria käyttämään niin paljoa, että olisin saanut tuloksia koneelle..

Kun mittarista loppui jo yli puolitoista vuotta sitten patterit, niin siitä lähtien sykemittari on ollut "kuolleena" meidän keittiön sivupöydällä (romupöydällä) ja tällä viikolla vihdoin sain aikaiseksi avata sykemittarin ja selvittää, millainen patteri kaupasta pitää ostaa.

Patteriin saatiin siis eloa ja sykevyökin vielä löytyi vuosien takaa kaapin perältä, joten nappasin kamppeet treenikassiin, kun lähdin ohjaamaan tänään jumppia. Tarkoitus oli siis mittailla sykerajoja ja kulutetuita kaloreita tunnilla.

Heh, unohdinpa avainkortinkin sitten kotiin, niin nolona jouduin koputtelemaan lasioviin, että sain yhden asiakkaan avaamaan oven.. Kyllä nolotti selittää, että oon kyllä henkilökuntaa, mutta kortti unohtui :D

Ennen tuntien alkua yritin saada sykemittaria käynnistämään mittauksen, mutta jooh... eipä sitten käynnistynyt, kun oli sykevyöstäkin loppunut patterit.. Enkä tietenkään kotona ollut testannut sitä! Ehkä joku päivä saan mitattua jotain sykkeitä :D

Ainiin, näytössä on jotain vikaa ja olipa sitten hihnakin alkanut halkeilla! Ihan tyhmä mittari, kun ei voi toimia heti kerrasta ja pysyä vuosia kunnossa :D





Ajatuksiin on alkanut tulla, että voisin syksyllä panostaa uuteen sykemittariin, mutta millaisenkohan sitä sitten ostaisi? Vinkkejä hyvistä sykemittareista! :) Erityisesti ryhmäliikuntaan / juoksuun tulisi käyttöön.
Suunto vai Polar?



Ai, että miten nostalgista oli vetää BC ohjelmaa 46, Spitfire, Breave Heart ja I Surrender <3




Vietettiin  eilen yhdessä Ällän kanssa tortilla-iltaa miehen ollessa patikoimassa.. Tortilloista tuli kovinkin terveellisiä, kun ei ollut maitotuotteita käytössä, mutta kermaviilin korvasin näppärästi maustamattomalla soija-jogurtilla. Vitsit, mitä namnam-ruokaa!! :) L pääsi sormiruokailemaan mm. maissia :)




Maidoton yö nro 3 ei ollut yhtään parempi kuin edellisetkään.. Toivo elää ensi yössä! :)


lauantai 23. helmikuuta 2013

Pilvipoutaa

*Voi, miten raskas viikko. Treenit ei kulje, ruokailut on olleet mitä on, yöt ovat olleet suoraan sanottuna perseestä! Noh, on tässä viikossa paljon hyvääkin, mutta tulos on ehkä plus-miinus-nolla?

MIINUKSET
- paljon karkkia ja keksiä (munaton+maidoton)
- hamburilaisateria
- raskaat yöt, paljon yöherätyksiä - vauvan yömaitovieroitus
- raskaita ajatuksia depressiivihoitajan luona
- laiskuutta treenejä kohtaan
- yhdet huonosti menneet tankoilutreenit


PLUSSAT
- hyvin pitänyt osto-lakko (vaikka kovasti olen kuolannut joitain treenivaatteita)
- hyviä treenejä koirien kanssa (sekä hyvä osteopaattikäynti yhdellä koirista)
- pääosin terveellistä ruokaa ja kaurapuuro riippuvuus
- aurinkoinen lenkkeilypäivä
- rohkaisevia juttuja depressiohoitajalta
- yhdet hyvin menneet tankoilutreenit


Keskiviikkona käytiin ihanalla aurinkolenkillä! Elimistö oikein imi itseensä auringonvaloa ja se piristi kovasti oloa. Ällällä alkoi olemaan alkuviikosta meininki, että puolen tunnin välein voi herätä.. huoh.. Aurinkoisen lenkin lisäksi ystävä kävi piipahtamassa ja oli oikein mukava rupatella niitä näitä :)




Tosiaan torstaina kävin siellä depressiohoitajalla ja oli ajatuksia herättävä reissu. Oli valaisevaa, että joku sanoi, että nyt on yömaitoilun loputtava ja piste. Masennusta en kärsi, eikä minulla ole mitään hätää, -mutta hoitajakin totesi, että olen kovin väsynyt öiden ollessa niin kovin katkonaisia. Ja onhan se selvää, -että sitä on väsynyt, jos viimeksi joulukuussa on nukkunut yli kahden tunnin pätkän. Mutta kyllä nuo liikunnat, koirat ja päivisin maailman ihanin vauva saa pidettyä mut pääsääntöisesti aurinkoisena :)

Torstain itsenäisissä tankoilutreeneissä en kerinnyt treenaamaan oikein mitään kunnolla, mutta improsin pienen sarjan: palomies + pysähtyminen tankoseisontaan + ilmainvertti + vesimies :)

Torstait on toivoa täynnä ja päivän kuitenkin kruunasi kivat vauvauinnit! :) Opittiin taas uusi sukellus, käsien päältä itsenäinen sukellus :) Vielä joutui vähän tökkäisemään, mutta viimeisellä Ällä alkoi jo nojaamaan eteenpäin kohti vettä :)

Raskaat yöt alkoi to-pe välisenä yönä, kun vierottaminen alkoi. Mies valvoi Ällän kanssa kolmeen yöllä ja itse sitten hoidin "aamuvuoron" heräämiset. Tuloksena oli, että Ällä karjui puoli tuntia putkeen tunnin välein.. ja viimeisenä pätkänä veti kahden tunnin unipätkän.


Perjantaina oli miehellä vapaapäivä ja jätettiin hänet lepäilemään lähtemällä Ällän ja naapurien kanssa Hoploppiin muutamaksi tunniksi. L oli aika väsynyt, eikä hirveästi intoutunut leikkimään, mutta vähän kävi testaamassa tramboliinia, mikä oli hirmujännää :)

Iltapäivän tankoilutreenit menivät todella kivasti Ready Set Polella. Tunnin veti Saara. Aloitettiin lämppien jälkeen "sukkapyörähdyksellä", jota olen kuullut myös "harppipyörähdykseksi" kutsuttavan. Eli pyörähdetään tangon ympärillä varpaat juuri osuen lattiaan. Sukkapyörähdyksestä joko lattian kautta tai ilmassa takajoutseneen. Ihan kiva spinniyhdistelmä, vaikka itsellä tuo näytti lähinnä kuolevalta joutsenelta... :( :D

Sen jälkeen inverttiotteella kehtoa + kehto&kopteri ja sitten lopulta kehto&kopteri&laskeutuminen hallitusti merenneitoon. Tähän pitäisi saada vain lisää vauhtia ja nopeutta spinniin. 

Loppuun SUPERMANIA!! <3 Vihdoin! Pääsin kerrankin tekemään ja "loistamaan" :D Tämä kun oli monille uusi ja sitä kautta "kivulias" (tiedän sen tunteen, miltä superman tuntuu alussa, kun sen tekee hiiiiitaasti, eli nahka palaa... Mutta minäpä pääsin tekeen ilmassa supermania ja vitsit, että oli kivaa onnistua kerrankin ihan kunnolla jossain ja opin laskeutumaankin sieltä hallitusti ilman, että olisin irrottanut kaikkia ruumiinosiani kerralla irti tangosta :D 

JESJESJES! :)



Yö nro 2. Mies valvoi kahteen, minkä jälkeen minä vuoroon. Ällä heräsi ekan tunnin aikana 3 kertaa, joihin auttoi lyhyet lauleskelut ja tassuttelut sekä yhden kerran riitti pelkkä tassuttelu.

Tämän jälkeen heräsi kaksi kertaa tunnin välein, mutta noin parissa minuutissa nukahti annettuani vettä, tassuttelua ja vähän lauleskelua :) Ehkä siis parempaan päin menossa??

Ensi yönä yö nro 3 ja saa nähdä, tuoko se yhtään valoa tähän elämän väsymykseen.


Ennen eilistä tankotuntia tajusin, että mulle on kasvanut selkäfileet ja habanderikin on tainnut vähän suurentua! :) Inhoan bodauskuvia (ainakin itsestäni niitä ottaa), mutta nyt on pakko, sori jo etukäteen!! :) Nyt kyllä yllätti itsenikin nuo selkäfileet!! :)


Löysin vaatekaapistani ihanan raikkaan yhdistelmän pinkki-lemon! <3 
toppi SOC, alempi Gina Tricot, caprit Me&I (Magic Knickers)


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Maidoton&Munaton

Tänään sitten vähenee taas ruokalajit, joita voin syödä... eli kananmunat. Ällälle on varattu kahden viikon päähän Keskussairaalalle aika tutkimuksiin allergioihin liittyen. Mä niin toivon, että siellä selviäisi jotain radikaalia, ja meidän yöt muuttuisivat pitkiksi (viime yönä pätkät oli 0,5 - 1h pitkiä).. Mutta toisaalta toivon, ettei sillä olisi oikeasti yhtikäs mitään allergiaa ja saisi syödä, kuten muutkin lapset. Ja ehkä joskus vielä kirmattaisiin jätskikiskalle ostamaan kesän ensimmäiset irtotötteröt ja sitten kun L olisi isompi ja kävisi urheilemassa, saisi syödä maitorahkaa ilman ongelmaa...

Onhan maitoallergiassakin mahdollisuus, että se poistuu parin vuoden aikana, mutta on myös mahdollisuus, ettei... Noh, katsellaan, miten niissä testeissä sitten käy. Turhaa kai sitä on vielä vatvoa koko elämää etukäteen. :)

Eilen päätin mennä herkuttelemaan viimeisen kananmunattoman päivän kunniaksi Hesburgeriin ruisburgerilla. Majoneesista löytyypi siis kananmunaa, mistä syystä myös se menee bannaan tänään. Noh, enpä ole Ällän synnyttyä tainnut syödä hampurilaista kuin ehkä KOLMESTI! :D Eli ei ihan turhan usein tule käytyä..

Kannattiko syödä? No ei. Tuli niin paha olo illaksi, ei henkisesti vaan fyysisesti! Maha sai varmaan rasvashokin ja oli ihan kipee loppuillan. :( Kyllä mun maha on nykyään todella herkkä kaikista "herkkupäivistä" ettei niistä enää nauti samalla tavalla :( (okei, no karkki uppoaa ihan hyvin ilman ongelmia ;)

Eilen oli kalenterissa täysin "tyhjä päivä" ja se on ihan luksusta meidän elämässä.. Eilen olisi ollut kahvakuulakin, mutta päätin nauttia täysin vapaasta päivästäni!! Vasta nykyään olen alkanut pikkuhiljaa oppia asenteen, että jos ei huvita tehdä mitään, niin voi joskus olla tekemättä :) Loppuviikoksi onkin sitten "äksöniä" ihan riittämiin :)
PS.Bodycombat-ihmiset, tänään treenailen BC46 ohjelmasta puolet sunnuntain combatiin mixailua varten :) Se ohjelma, mistä kaikki mun kohdalla alkoi <3 eli tulkaahan nauttimaan Braveheart-meiningistä ja muista huippubiiseistä :) Ja ulkonakin näyttää ilma siltä, että pakko ulkoilla enemmän kuin viikkoon :)

Kuvia eiliseltä rentoilupäivältä



Tämä oli mun mielestä sympaattisin palapeli, jonka oon nähnyt :) 

Fiilistelyyn sunnuntain Bodycombatia varten:
Frantic & Gammers mix of Braveheart 2006




tiistai 19. helmikuuta 2013

Vedetään leukaa!

Ihmeiden aika ei ole ohi!! :)

Ei ole ei. Leikittiin eilen Ällän kanssa meidän hyppykiikulla, joka roikkuu tyhjänpanttina olevasta leuanvetotangosta! Leuanvetotanko, mitä silläkään nyt tekee, jos ei jaksa tehdä yhtään leukaa?? Noh, ajattelin, että napsaisempa kuvan tangosta ja kirjoittelen blogiin haasteeksi itselleni suorittaa yksi leuanveto ilman ponnauksia ja miehen apuja! :)

En oo koskaan saanut tehtyä yhtään leuanvetoa ilman apuja, joten en todellakaan osannut kuvitella, että saisin oikeasti tehtyä niitä! Noh, otin vastaotteella tangosta kiinni ja vedin itseni ylös. Kappas, jaksoin!!
Otin myötäotteella tangosta kiinni ja vedin itseni ylös. Kappas, JAKSOIN!! :O Olin ihan ällikällä lyöty ja pakkohan oli testata kummallakin otteella tuplavetoa, ja sekin meni. Tein eilen yhteensä varmaan 10-15 yksittäistä / 2 sarjan vetoa ja oikeasti jaksoin!!! Mä en oo pitkään aikaan ollut mistään omasta suorituksestani yhtä innoissani kuin tästä, erityisesti tuo myötäotteella tehty sai minut kovin, kovin iloiseksi :)

Nyt on yläselkä ja kädet ihanan jumissa, mutta mitäpä tuosta! Kivaa, kun voi ottaa käyttöön tuon turhakkeena ennen olleen tangon ;) (nojoo, onhan mies siinä tehnyt leukoja, mutta itselleni tämä on ollut aika turha kapistus tähän asti!)

Mutta nyt rupeen vetään leukaa ja kovaa! :) Seuraava tavoite on, että saan tehtyä sitten kolme putkeen :) Ehkä jossain vaiheessa jopa täys 10! :)

Tänään testattua: Nyt jo onnistuin tekemään niin, että jaksoin pysyä 10 sekuntia helposti ylhäällä ja sitten niin, että jalat oli takana ristissä, etten vaan fuskaa ;)

Alla todistusaineistoa! ;)
tricoot Gina Tricot, paita David / Kuntomaailma

Ällä kiikkumassa, puku Me&I



Näin! Ihmeiden aika ei ole ohi! :) 
Ei muuta kuin haastamaan itseään.



BODYCOMBAT 55

Hei, BodyCombat 55 biisilista on vuotanut julkisuuteen, vaikkei Les Mills ole vielä kotisivuille saanut päivitettyä uutta listaa. 

1a. Back in Time (Basslouder Remix Edit) – Phat Bomb
1b. Call Me Maybe (Basslouder Remix Edit) – Diva Chain
2. Bad Girls – Kung-Fu Angel
3. Don’t Feel Like Love – Hixxy
4. Firestarter – Base Addiction
5. We No Speak No Americano (Gammer Remix) – Yolanda Be Cool vs DCUP
6. Where Have You Been (Smithee Remix Edit) – Candid
7. Let It Rock – Artcore (pieni arvaus, että kyseessä on tämä: Kevin Rudolf - Let it Rock)
8. For A Lifetime (Breeze Mix) – Adam Harris feat. Taya
9. YOU’RE GONNA LOVE THIS – 3OH!3
10. Battle Scars – Guy Sebastian feat. Lupe Fiasco

Biisilista on lainattu täältä: Ryhmäliikunta.fi



Eli ei muuta kuin kuuntelemaan jo biisilistaa ja fiilisteleen uusia biisejä.. puolentoista viikon päästä sitä pääseekin jo jatkikseen! JES! :) Ei oo muuten eka kerta, kun Rihannan biisi 6:na :D

Ihan kivoja biisejä tässä ohjelmassa mun mielestä, eli paljon sytyttävämpiä, kuin tässä 54 ohjelmassa, joten kovasti odotan meidän Kuntomaailman 18.3. tapahtuvaa lanseerauspäivää <3 Sain jo Ällällekin järkättyä hoitopaikan, kiitos ihanainen! Joten pääsen lanseeraamaan ohjelmaa, jippii!! :)


Lisäys 25.2.2013 Noh, nyt löytyy biisit Les Millsin sivuiltakin
http://w3.lesmills.com/global/en/classes/bodycombat/music-tracklists/

maanantai 18. helmikuuta 2013

Viikonlopun jälkeen alkaa aina uusi viikko!

Bad Hair Day - pipo Me&I :)
Niinhän siinä tälläkin kertaa kävi, että maanantai tuli jälleen viikonlopun jälkeen, I'm SHOCKED :D


Pidin hyvin kevyen perjantain ja lauantain keskittyen vain ja ainoastaan perheeseen ja koiriin :) Joskus on ihana jättää treenit pois ohjelmistosta ja nauttia vapaista päivistä ja treenata sitten seuraavana päivänä entistä isommalla fiiliksellä :)


Lauantai-ilta vierähti Hoplopissa juniorin sekä veljen perheen kanssa! 
Alle 1-vuotias Ällä kun kerran pääsi ilmaiseksi sisään, niin hurvitellaan ehkä jatkossakin 
"koko rahan edestä" :P





Body Maxomorra, housut Lindex
 oik: "Päästäkää minut ulos!"

Hauskaa oli, vaikkei hirveästi vielä pystynytkään nauttimaan kaikista riennoista :D 


Sunnuntaina perusvakkarituntien (Bodycombat + Core) veto ja ihan törkeen hyvä meininki! Asiakkailla on aina hirveä tsemppi päällä! Jes!! Huippuporukkaa! 

Illan  tullen tuntien jälkeen oli mukava vetäistä soijaprotskua nassuun, sydä hyvin ja käydä vielä saunassa! Aah, en keksi parempaa tapaa viettää sunnutaita :)

perjantai 15. helmikuuta 2013

Onko elämää tankojen ulkopuolella?

Tänään perjantaina, kun katson viikkoa taaksepäin, niin mun kuntoilut ovat olleet hyvin tanko-painotteisia! 

MA Tankotunti
TI -
KE Tolppatunti
TO Itsenäinen tankoilu

Huuh! Noh, jalatkin on kyllä sen näköiset, että jotain on tehty.. Eilen vihdoista viimein yksi äiti vauvauinnista kyselikin harrastuksistani, kun jalat oli taas miinoitettu mustelmilla.. :D


Keskiviikkoon kuului yhdet me&i-kutsut, mistä tilasin vain ja ainoastaan itselleni kevääksi ihanan raikkaan pipon, missä oli, noh mitäs muutakaan sävyä, kuin pinkkiä ;) (on muuten kivemman näköinen tuo pipo livenä kuin kuvaa tuijottaessa!) Siskoni tilasi samanlaisen, niin ollaan sitten lenkillä samikset! <3 :) 
kuva: täältä


Olenkin unohtanut kertoa, että tammikuussa päätin, että pidän helmi- ja maaliskuun ajan sekä treeni- että lastenvaateostolakon! Eli ei yhtään treenivaatetta tai lastenvaatetta tule ostettu tänä aikana! Onneksi helmikuu on jo puolessa välissä! :D Tästä lakkoilu-syystä kutsuilta ei tullut tilattua mitään muuta, vaikka sitä kivemmilta alkoi nuo lastenvaatteet näyttää, kun niitä katselin livenä jo toista kertaa!

(Mutta en tietenkään kieltäydy vastaanottamasta mitään ilmaiseksi saatuja juttuja :P)


Kutsujen jälkeen kotiin vetämään vähän evästä ja kohti tolppa-akrobatiatuntia! Tunnin veti Juho. 

Aivan huikeeta ja mahtavaa ja ihanaa!! Niin erilaista kuin tankoilu, mutta jotain niin yhteneväistä ja "lajit" tukevat kivasti toisiaan! :)

Kaikista hauskinta oli vaatetus:
Kuinka usein tulee lähdettyä liikkumaan farkut jalassa?? :D 

stretchfarkut Vero Moda, paita Esprit Sports, alempi paita Gina Tricot


Tunti aloitettiin... tolppahipalla! Hauskaa! Hippaa ei ole tullut leikittyä, kuin välillä koirien agilitykisoissa muiden ohjaajien kanssa :D Tuo laji tuo aina hymyn huulille! :) Hipan jälkeen parihippaa, ensiksi seisaaltaan polvi-hartija -alueelle ja sitten punnerrusasennosta kämmeniin. 

Lämppien jälkeen lähdettiin treenaan tolpalla kiipeemistä. Onnistuin pääsemään ylös asti, vaikka ei ihan sillä tyylillä kuin piti (samaan aikaan jalka ja käsi ylöspäin) Eilen vielä juttelin Johannan (ainainen ensimmäinen tanko-opettajani <3) kanssa tolppailusta, niin sain vinkkiä, että tuo tolppakiipeeminen vaatii vaan toistoja, että sen oppii. :)

Treenailtiin tolppaan hyppimistä, tolpassa istumista, inverttiä ja siitä nousemista, käsilläseisontaa tolppaa vasten ja sitten kainalopidosta ponnaamista tolpalle (eli samaan asentoon, kuin yhdessä tekstissäni puhuin brass monkeystä)

Loppuun vielä treenattiin nousemista käsilläseisonnasta istumaan tolppaan. Ja vasta tässä tajusin sen idean! Ollaan siis tehty tätä samaa tankotunnilla, mutta en vain tajunnut, miten niitä jalkoja pidetään, mutta tällä tolppatunnilla sain todellisen ahaa-elämyksen!!! :)

Ihan mahtava tolppatunti! 

Eilisaamuna oli tolppatunnin vahingot havaittavissa:


 Kauniit palovammat sääressä sekä kyljessä, mutta oli se sen arvoista! :)

Eilen oli tosiaan meidän vakkari-itsenäistreenit Taijan kanssa. Pitää mainita, että Taija on kehittynyt huikeesti muutamassa kuukaudessa, hyvähyvä!! :)

Mulla meni vähän ohi tuo tankoilu eilen, mutta sain mä tehtyä muutamia spinnejä (kehtoa, kehdosta kopteriin, palomiehestä seisomaan) Sitten vähän ilmainverttiä, kerran jopa toukkaa pitkästä aikaa (eikä muuten jännittänyt ihan niin paljoa!)

Kokeilinpa jopa polvitaivepitoa ilmassa, mutta jotenkin ei ihan luottokestänyt vielä :/

Sitten treenailin käsilläseisontaan nousua (kehitystä on tapahtunut :) ja sitten päälläseisonnasta tankoonnousua ja jes! Pään yläpuolelle syttyi lamppu! Otin jopa videota todistusaineistoksi ;) ja tässä liikkeessä muuten vatsalihakset kehittyy kohisten :D Pitää vielä treenata tuon päälläseisonnan jalat nätimmiksi :)

Shortsit Gina Tricot, toppi Röhnich

Ehkä joku kerta kehtaan kuvata kokonaisen combon videolle, mutta se jää nähtäväksi! :)

Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, mun patentoima vauvaparkki <3 :D

Ällän vaatteet: canvas-housut ja body Me&I

Ei muuta kuin mukavia viikonloppuja kaikille! :)