maanantai 19. joulukuuta 2011

Hyi minua!

Nyt täytyy noloillen tunnustaa, etten ole ollenkaan jaksanut päivittää blogia...

Bodycombatia on tullut vedettyä, nukuttua, syötyä paljon, käytyä akupunktiossa ja laiskoteltua....


Voi olla, että blogin päivitys jatkuu vasta ensi vuonna, tai sitten ennenkin mutta katsotaan :)

torstai 17. marraskuuta 2011

Sunnuntai päätökseen sisäpyöräilyllä ja Bodypumpilla

Olin eilen sunnuntaina kollegani Marin IISEE-tunnilla (sisäpyöräilytunnilla) ja tämän jälkeen jäin vielä pumppiin.

En ollut ennen ollut IISEE-konseptitunnilla, mistä syystä siis ehdottomasti halusin mennä katsomaan tuntia. Ennen meidän Kuntomaailman pyöräilytunnit kulkivat nimillä spinning, mutta konsepti-tuntien myötä niistä tuli IISEE-tunteja.

IISEE:n kotisivut

Kotisivuilla IISEE-tunnista luonnehditaan näin: "Vihdoinkin sisäpyöräily on hauskaa ja nautinnollista! Hyppää satulaan ja nauti kivasta tunnelmasta sekä mukaansatempaavasta musiikista. Tule toteamaan, että järkevä ja hyödyllinen harjoittelu on oikeasti kaikkea muuta kuin hampaat irvessä vääntämistä."

Tunnin veti Mari-kollegani, joka on kyllä niin kovassa kunnossa.

Itse tuskailin pyörän vastusten kanssa, sillä viime kerrasta, kun olin pyörän selässä, on humahtanut aikaa noin puoli vuotta! Huh! Sitä ennen vedin tunteja pari viikossa..

Iisee-tunnin idea on, että tunti pysyy maltillisena ja tunnilla on tarpeeksi lepotaukoja. Tunti oli IISEE Aero ja siihen kuului kaksi lämmittelykappaletta, 4 x kaksi työkappaletta peräkkäin, minkä jälkeen tuli aina palautusbiisi ja lopuksi venyttely.

Kiitos Marille hyvästä tunnista!

Takamus tuli vähän kipeäksi pitkän tauon jälkeen, mutta kyllä tuli lämmin! :)


Perään jäin bodypump-tunnille, jonka myös veti Mari. Uskalsin vihdoin nostaa vähän reippaamin painoja, koska oma bodycombat-tunti ei ollut ennen. :)

Alkuverryttely 5kg / pää
Kyykky 12,5kg / pää
Rinta 6kg / pää
Selkä 7,5kg / pää
Ojentajat 5kg / pää
Hauis 3,5kg / pää
Askelkyykky 5kg / pää sekä 5 kg levypaino
Hartijat 3kg käsipainot ja 5 kg / pää pystypunnerruksissa
Vatsat 5kg

Jes!! :)


Eilen sitten vedin oman keskiviikon combat-tunnin. Punnerruksista suurin osa meni päkijöillä, mutta muuten olo oli vähän kipeän oloinen, eli huutaminen otti kurkkuun... muutenkin on ollut vähän vilu viime aikoina, mutta toivotaan nyt, ettei tulisi flunssa! :)

torstai 10. marraskuuta 2011

Päivitystauko

Päivitystauko johtui totaalilepolomastani! Täyttä lepoa melkein kaksi viikkoa! Nukuin paljon, join vähän kahvia ja söin terveellisesti ja liikuin vähän.. Eli kehoni ihan oikeasti sai kahden viikon aikana levätä! Tai no vedin mä lomalla yhden BC-tunnin :)

Herkkulakko loppui marraskuuhun, mutta herkut eivät enää maistuneet hyvältä! Karkkia en ole syönyt oikeastaan kuin pari ja suklaatakin olen syönyt vain muutamia palasia! :O Jäätelö oli vähän ällömakeaa ja jälkiruoka maistui melkein oksettavan makealle...

Sipsit ovat maistuneet oikeastaan parhaimmilta, mutta hampurilainen oli vähän ällöttävän rasvaisen makuinen.. Pitsaa ei ole tehntyt mieli...

Tältä siis tuntui herkkulakon jälkeen! Ohhoh! Hyvin erikoista, ettei herkut oikeasti maistu enää niin hyvälle, vaan viinirypäleet, mandariinit ovat suurinta herkkuani! :O

Suosittelen siis kuukauden totaalikieltäytymislakkoa, jos haluaa, että herkut eivät enää maistu niin paljoa! ;)

Eilen ohjailin Bodycombatin ja jäin sen jälkeen Niinan BodyPumppiin! Hyvä treeni oli ja tänään tuntuu!

Pumppipainot eilen:

Lämppä: 4,5kg / pää
Kyykky: 10kg / pää
Rinta: 6kg / pää
Selkä: 7,5kg / pää
Ojentaja: 4,5kg / pää
Hauis: 3,5kg / pää
Askelkyykky: 4,5kg / pää
Hartijat: 2,5kg / käsi ja pää pystypunnerruksissa
Vatsat: 5kg levypaino

:)

torstai 27. lokakuuta 2011

Huomenna on juhlapäivä!

Huomenna on kaksinkertainen juhlapäivä! 1) Tulee neljä (siis 4!!) viikkoa täyteen herkkulakkoa! Vau! 2) Mun lähes kahden viikon loma starttaa!!

Alkaa pikkuhiljaa turtumaan tähän sokerittomaan ja mättöruuattomaan elämään, mutta huonoina ja tiukkoina päivinä sitä sokeria kyllä kaipaa (edes piristämään päivää) Paino on varmaan vähentynyt jonkin verran, mutta se nyt ei ollut pääsääntöinen idea, vaan se, että harjoittelen itsehillintaa.

Näin tämä menee, kun saan nälkääni mussuttaa sitten kaikkea muuta ja miten paljon vain, mutta jos vielä pitäisi kiristää siitäkin, niin ei sellaisesta elämästä nauttisi! Joten jos laihduttaa pitää, niin totaalikieltäytyminen ja itsensä rääkkääminen ei kyllä varmasti tee lopullisia pysyviä tuloksia, vaan ehdottomasti ajatuksella - kohtuudella kaikkea ja liikuntaa :)

Onhan se niin, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee ja hitaammaksi aineenvaihdunta menee, sitä vaikeampaa laihduttaminen on. Sitten vain pitää ajatella, että ottaa vain muutaman palasen suklaata illassa levyn sijaan ja muistaa, että syö ensin mahansa täyteen "oikeaa" ruokaa, ettei söisi nälkään sipsiä tai muuta herkkua. Siitä on hyvä lähteä :)

Liikuntamääristä sen verran, että 1-2 kertaa viikossa liikuntaa on kunnon ylläpitävää. Jos haluaa kuitenkin kohentaa kuntoaan, tulee harrastaa vähintään puoli tuntia hikoilua aiheuttavaa liikuntaa, vähintään 3 kertaa viikossa :)

Kuitenkin liikunnankin kanssa kannattaa muistaa, että liika on liikaa ja kohtuudella sitäkin :) Ylikunnon merkkejä kannattaa tarkkaan seurata omasta kropasta ja silloin, jos niitä oireita alkaa esiintymään, niin silloin pitää herätä tekemään asialle jotakin :)


Mulla siis alkaa huomenna loma ja miten sen aion käyttää? Lepäämällä, nauttimalla kauniista syyspäivistä, liikkumalla koirien kanssa ja elämällä rennosti ilman työstressiä! :) Joskus on hyvä ottaa rennosti, jotta jaksaa taas arjen aherruksia! :)

maanantai 24. lokakuuta 2011

"Herkuton" herkkuiluilta

Vietimme kaverien kanssa iltaa pelien ja höpötyksen merkeissä. Haastavinta oli miettiä, että mitä syödään, jos ei syödä sipsiä, karkkia tai suklaata tai pullaherkkuja.. Noh... Ideamylly käyntiin!

Tulokseksi keksittiin juustot ja keksit sekä viinirypäleet (mitkä nyt on täynnä rasvaa, mutta eipä ne nyt ihan jokapäiväiseen herkutteluun kuulukaan, joten niitä ei oltu laitettu lakkolistaani), salaattia, dipattavia porkkanoita ja kurkkuja sekä mustikkarahka.. :)

Tältä se illan menu "herkuttomilla" herkuilla sitten näytti :)

perjantai 21. lokakuuta 2011

Budget Sport on nyt myös Jyväskylässä

Eilen avattiin Jyväskylään Budget Sport! Se on ehdottomasti mun suosikki urheiluliike ja nyt se saatiin myös tänne!! Ihanaa!! :)

http://www.kesko.fi/fi/Kaupat-ja-palvelut/Ajankohtaista/Jyvaskylassa-avataan-syksylla-Budget-Sport--urheilukauppa/

Eilen kävin katsomassa avajaistarjouksia ja mukaan lähti fleecetakki, paita sekä uudet Bodycombat-tossut!!

Ne on aikas hienot, Nike-merkkiset juoksuun tarkoitetut tossut, jotka valjastan Bodycombatiin tästä päivästä lähtien ;) Ja tärkein mulle on, että ne on mustat ja niistä löytyy vielä mun favorite-väriä, pinkkiä! Nice to have Nike! <3


maanantai 17. lokakuuta 2011

Viikonloppuna teki herkkuja mieli ja kovasti - siitä selvitty!

Viikonloppuna oli vaikeampaa kuin viime viikon arkipäivinä.. Selkeästi enemmän olisi halunnut vetää herkkuja onnistuneiden koirien agilitykisojen sekä luonnekuvausten vuoksi.. Ihan hirveä herkkuriippuvuuskohtaus iski!

Kuitenkin siitä selviydyin, vaikka vaikeaa teki! Tuntuu, että joka paikassa ja kaikkialla vaan tarjoillaan herkkuja ja kaikkea hyvää ja kaikki terveellinen on kiven alla tai maksaa enemmän! Kuten eilen Hesburgerista ostettuani salaatin juomalla.. Jos olisin ottanut limsan, olisi maksanut euron enemmän kuin salaatti, mutta nyt se maksoi 2,40 enemmän!! :O Huhhuijakkaa!!

Perjantaina ohjailin Bodycombatin ja jaksoin jälleen osan punnerruksista vetää päkijöillä :)
Kehitystä siis tapahtuu :)

Lauataina kävin spurttailemassa agilityradoilla ja kyllähän tuota jaksaa jo ihan hyvin juosta kahden koiran kanssa :)

perjantai 14. lokakuuta 2011

2 viikkoa herkuitta!!

Herkkulakko on nyt lähes puolessa välissä ja joka päivä tuntuu helpommalta ja helpommalta! Tämähän menee jo melkeinpä itsestään ilman suurempia ponnisteluja!

Kannatan todella koittamaan ja haastamaan itsesi, sillä se kannattaa! ;)

Ensimmäinen viikko on ehdottomasti mielestäni pahin ja tuntuu, että kuukauden herkkulakko kestää ikuisuuden, mutta nyt toisella viikolla ei ole aina edes ajatellut ensimmäisenä herkkuja vaan tekee mieli valita hedelmä tai salaatti ym sijaan :)

Täytyy jopa myöntää, että ensimmäisellä viikolla näin unta, miten söin sipsejä, kun nyt ei ole ollut asian suhteen mitään suurempia mielitekoja, vaikka joka paikassa ja kaikkialla tarjotaan herkkuja toisensa jälkeen.. :)

Tiistaina oli "herkuton herkkupäivä"

Kävin siskollani kylässä juhlimassa hänen vauvansa nimittämistä ja vein mukanani fetapiirakkaa ja siskoni teki meille omenapaistosta, mihin tuli kauraa.

Noh, olihan nuokin epäterveellisiä, mutta koska näkemykseni oli, että ne eivät menneet herkkukategoriaan, niin annoin mennä! Nam :)


Keskiviikkona combat - pump -combo!

Keskiviikkona oli aika vetää taas oma combattunti ja tällä kertaa tein jo osan punnerruksista päkijät maassa! Jes!

Tunnin jälkeen jäin suorittamaan haastettani BodyPumpia Niinan tunnille ja kyllä kannatti, sillä jaksoin aivan uudella tasolla verrattuna viime kertaiseen.

Lämppäpainot : 5 kg / pää
Kyykky: 10 kg / pää
Rinta: 5 kg / pää
Selkä: 6 kg / pää
Ojentajat: 3,5 kg / pää
Hauis: 3,5 kg / pää
Askelkyykky - kyykky: 5 kg / pää
Hartijat: punnerrukset kaikki päkijöillä! 2,5 kg levypainot käsissä ja 2,5 kg / pää tangossa
Vatsat 5 kg levypaino

Jaksoin kyllä ihan eri tavalla, eli kyllä se kunto taas sieltä jostain löytyy ;)

perjantai 7. lokakuuta 2011

Viikko herkuitta!

Huh!

Ensimmäinen viikko takana herkkulakkoa ja pari kertaa on ollut jo hankalaa, mutta jos ei olisi ollut totaalilakko, niin oisin varmasti ratkennut, mutta tällainen on/off -lakko todellakin toimii mulle paremmin kuin vähentäminen.

Hyvää tässä on se, ettei minun tule iltaisin nälkäisenä mussutettua suklaata tai sipsiä, tai ei tule töistä lähdettyä syömään hampurilaisia tai pizzaa... Oikein tyytyväinen olen lokakuun lakkoon! :)


Keskiviikkona ohjailin bodycombat 49 -ohjelman ja kyllä se on vaan kiva ohjelma kokonaisuudessaan ja mielestäni menee nopeammin kuin pari viimeistä ohjelmaa. :)


Combatin jälkeen jäin Niinan ohjaamalle Bodypump-tunnille. Olen ollut viimeksi Bodypumpissa varmaan vuosi sitten, niin oli pakko laittaa ihan minimini-painot. Tämähän oli kuin lajikokeilu samalla, kun viime kerrasta on niin pitkä aika :D

Kyseessähän on yksi Les Millsin tunneista, ja yksi vanhimmasta tunnista, jota Les Mills on tarjonnut :)


Kuntomaailman sivuilla Bodypumpista lukee näin:
"BODYPUMP® on musiikin tahtiin tehtävä koko vartalon lihaskuntoharjoitus, jossa treenivälineenä käytetään levytankoja. Liikkeinä tunneilla on mm. kyykkyjä, askel-kyykkyjä, penkkipunnerruksia, hauiskääntöjä, jne. Säännöllinen Body Pump –harjoittelu parantaa lihaskuntoa ja –kestävyyttä. Jokainen voi harjoitella omalla kuntotasollaan valitsemalla itselleen parhaiten sopivat painot. Kaikki ohjaajat ovat suorittaneet kansainvälisen lisenssin, ja he auttavat sinua löytämään sopivat harjoituspainot, sekä tekemään liikkeet oikein. BODY PUMP –ohjelma on kaikilla ohjaajilla sama, ja se vaihtuu 4 kertaa vuodessa. Tunti sopii sekä miehille että naisille aloittelijasta aktiivikuntoilijaan."


Kuvassa minä ja Silja, kuvan ottanut Minna Annola


Mielestäni Bodypump sopii kaikentasoisille harrastajille ja siitä se on niin hyvä... sillä painoilla pystyy säätelemään hyvin pitkälti tunnin raskautta.

Itsellä oli pitkän tauon ja Combatin vuoksi hyvin pienet painot, mutta ne on oikein hyvät aloituspainot, jos käy kokeilemassa pumppia. :)

Lämmittely 2,5kg / pää
Kyykky 8,5kg / pää
Rinta 5kg / pää
Selkä 5kg / pää
Ojentaja 2,5kg / pää
Hauis 2,5kg / pää
Askelkyykky 2,5kg / pää
Hartija 2,5kg levypaino / käsi + pystypunnerruksiin 2,5kg / pää
Vatsat 5kg levypaino

Nämä koin hyviksi painoiksi aloittelupainoiksi ja näistä sitten lähdetään pikkuhiljaa syksyä kohti kehittämään kuntoani ;) Kesän haasteet eivät toteutuneet lähes ollenkaan miltään tasolta, mutta siitä huolimatta haastan jälleen itseni käymään muiden Kuntomaailman ohjaajien Bodypumpeissa syksyn aikana! Vähintään 1 krt / 2 vkoa!

Uuuh! Let the game begin! ;)

maanantai 3. lokakuuta 2011

Lakkoa, lakkoa...

Lauantaina se alkoi, nimittäin herkkulakko! 31 päivää tiukkaa "pidättäytymistä" herkuista, ja jos hyvin menee ja ei ole ongelmia, niin voisin jättää roskaruuan ja karkit esim jouluun asti..

Mutta pääasiallisesti jää nyt limppari, karkit, suklaa, jätski, pullamössöt (joita töissä tulee ihan hirveästi vedettyä), pizza, kebab ja hampurilaiset pois ainakin 31 päiväksi!

Tämä lakko on vähän sanktiota itselleni, koska en kesän tai alkusyksyn aikana osannut itse hillitä herkkujen syöntiä, niin sitten asia tehdään rankemmalla kädellä :D

Tämä lakkoni alkoi lauantaina tyylíkkäästi 1.10. ja ensimmäinen mahdollinen herkuttelupäivä olisi sitten 1.11., mutta tosiaan jätän pienen raon oveen, että jos haluankin jatkaa, niin sitten jouluaattona saan ainakin viimeistään herkutella kunnolla, mutta aika näyttää :)

Nyt on siis kolmas päivä ja kovasti on jo houkutuksia ollut, mutten ole langennut.. avattu suklaalevy kaapissa -> katsoin vain, en ottanut, eilen agikisoista palkinnoksi karkkipussi -> en avannut, vaan laitoin kaappiin, eilen veljen luona pöytä notkui herkkuja -> otin vain hedelmäsalaattia ja leipäjuustoa.... Eli hyvin menee, sillä tämä alku on aina pahin! :)

torstai 22. syyskuuta 2011

Rannekanava-ahtauma

Lääkäri soitti minulle ja ilmoitti, ettei kyseessä ole reuma, joka todettiin verikokeilla. Epäilyksenä on, että minulla olisi rannekanava-ahtauma.

Hoitonetti.fi:n sivuilla asiasta kerrotaan näin:

"Rannekanava-ahtauma on rakenteellisesta syystä johtuva yläraajan pinnetiloihin luettava oireisto, joka on yleinen työikäisten ihmisten sairaus. Rannekanavaoireyhtymässä kämmentä hermottava keskihermo ahtautuu kämmeneen johtavassa rannekanavassa.
Aluksi oireet voivat olla vähäisiä, pientä ärsytystä tai pakotusta ranteen seudulla, mutta rasituksen jatkuessa ranteen käyttäminen aiheuttaa yhä enemmän särkyä ja säteilyoireita kämmeneen. Myös yösärkyä esiintyy, mikä vähenee käsiä ravistelemalla. Rannekanavaoireyhtymään sopivia oireita esiintyy muillakin kuin selkeissä pinnetilanteissa. Oireet voivat sekoittua ranteen rasitusoireisiin. Ranteen rasitusoireiden ja rannekanavan pinneoireet voivat olla usein samantyyppisiä, mikä johtuu anatomisesti ahtaasta kanavasta, jota rasitus ja oudot ranteen rasitusliikkeet herkästi vielä lisäävät. Pitkäaikainen rasitus aiheuttaa usein lievää turvotusta kudoksiin, mikä pahentaa oireita.
Sairauden toteamiseksi suoritetaan yläraajojen hermojohtotutkimus (ENMG), jolla pinnetila voidaan luotettavasti todentaa siihen liittyvien tyypillisten oireiden pohjalta. Lievän rannekanava-ahtauman hoito on konservatiivinen. Usein lepo, turvotusta ja kipua vähentävä lääkitys johtavat oireettomuuteen. Vasta keskivaikeassa tai vaikeassa ahtaumassa hoitona on leikkaus. Sairauden tärkein perussyy on rakenteellinen, mutta joskus raskaissa liukuhihnatyyppisissä vaihetöissä on voitu todentaa ahdas rannekanava-oireyhtymä ammattitautina."

Eli jos yölastoitus ei auta, niin minulle tehdään tuo ENMG-tutkimus ja mietitään sitten :)

Lähde: http://www.hoitonetti.fi/sairaudet/rannekanava-ahtauma/


Eikä siinä vielä kaikki! Tällä viikolla on jyllännyt lauantaista lähtien flunssa ja viikon urheilut ym on totaalisesti taas jäässä! :( En todellakaan tykkää.. Pitäisi ehkä tämänkin osalta alkaa selvittään, että mikä mua vaivaa, kun viime flunssasta ei ole kulunut kuin vähän yli kuukauden... :(



Mutta vähän iloisempiin juttuihin Tankotanssistudio Adasha muuttaa parempiin tiloihin ja aloittaa tolppatunnit! <3 Adashan nimeksi muuttuu Ready Set Pole.

Ensimmäisellä viikolla järjestetään toimintaa ja tutustumistunteja. Nyt on pientä mainostuksen poikasta, mutta koska mahtavasta harrastuksesta on kyse, niin pakkohan se on mainostaa tutustumistunteja ja paikkaa ;)

"Avajaisviikolla ma 26.9.- ti 27.9. ILMAISET tutustumistunnit ja ke 28.9.- pe 30.9. tutustumistunnit puoleen hintaan!
La 1.10. kaikille avoin avajaispäivä klo 11-14 sekä 17-20, molemmilla ajoilla lajiesittelyä, arvontaa, esityksiä ja kahvittelut. Klo 15 workshop: Salsastudion Riikka, koregrafia.
Tutustumistunteja sekä paikkoja workshoppiin pääsee varaamaan ti 20.9. Adashan asiakkailla pysyvät samat tunnukset varausjärjestelmään,joten uusia ei tarvitse luoda.

Avajaispäivän 1.10. Workshop:
Ohjaajana Salsastudion Riikka Partanen. Opetus 120 min, 25e/20e.
Tunti sisältää temppuja, sekä koreografiaa. Alkulämmittelyssä tutustutaan tankoon kävelyiden, askellusten ja venyttelyiden avulla. Kehon lämmettyä opetellaan muutamia perustemppuja. Kun liikkeet ovat hallussa, ne liitetään vauhdikkaaseen sarjaan. Tunti on alkeistunti ja soveltuu mainiosti myös ensikertalaisille. Varaukset tuntivarausjärjestelmästä."


maanantai 19. syyskuuta 2011

Salitreeniä ja rasitusvamma sormissa!

Siis ohhoh, 2 kertaa samalla viikolla salilla.. onkohan mulla ollut liikaa aikaa? :D

Kyykyt smith-tangolla

1 x 20 x 20kg
4 x 10 x 50kg

Maastavedot

1 x 12 x 20kg
4 x 12 x 40kg

Selkälihakset penkillä

3 x 20 (1 sarja kierroilla)

Pohkeet istuen

4 x 12 x 10kg + laitteen oma paino


Perjantaina kävin vetäisemässä bc-tunnin ja olipa raskas... johtunee siitä, että nyt minulla on sitten nuha ja lauantai-ilta sujui viltin alla väsyneenä ja viluisena... :( eli taas kipeenä!


Viime viikolla menin Suomen Terveysasemalle tutkimuksiin sormieni vuoksi, jotka ovat olleet kipeät ja kipeytyneet erityisesti parin viikon aikana.

Lääkäri teki pieniä testejä ja sovittiin, että menen reumaverikokeisiin. Tänään tuli tulos, ettei minulla ole onneksi reumaa vaan rasitusvamma sormissa ja ranteen hermot pinteessä. Hoitotoimenpiteeksi tulee yölasta, jota pidetään toisessa ranteessa nukkuessani. Jos tämä ei auta, niin minulta tutkitaan hermojen kulku käsissä. Sitten jos ei löydy muuta keinoa, niin ranteet avataan ja helpotetaan hermoja.

torstai 15. syyskuuta 2011

Uusi tukka ja combat

Kävin parturissa tiistaina Hiustudio Blomstedtissä. Käyntiin kuului hiusten pesu, tehohoito, hiuspohjan hieronta, leikkaus ja muotoon kuivaus sekä kulmien värjäys ja muotoilu.

Kaikista ihaninta oli, että sisälle mennessä vastaan tuli 11 viikkoinen cotton-pentu! :D Piristi heti päivää. Hirveästi ei hiuksiin tullut muutosta, mutta 20 cm lyhyempien hiuksien kanssa poistuin paikalta :) Mutta pitkiksi ne edelleen jäi. :)


Combat tuli vedettyä eilen Ahjon päässä ja tuntui, ettei millään jaksa! Happi loppui ja hiki vaan valui.. Noh, loppuun selvittiin, mutta punnerruksista päkijöillä ei ollut tietoakaan! Tänään salille siis treenaamaan! ;)

maanantai 12. syyskuuta 2011

Salitreeniä ja kevyttä hölkkäilyä

... Niistä oli sunnuntai-iltani tehty :)

Salilla treenasin yläselän, vatsan, hartijat ja hauiksen.

Ylätalja myötäotteella
1 x 12 x 20kg
4 x 12 x 25kg
Tuntui oikein hyvältä sarjalta aloitteluna :)

Vatsat
2 x 20 suorat vatsalihakset
2 x 20 ristiin, sivuvatsalihakset

Hauis
1 x 12 x 7kg
3 x 12 x 12kg

Hartijat
1 x 10 x (2x)7kg
2 x 10 x (2x)8kg
2 x 10 x (2x)9kg

Hyvä salitreeni ylävartalolle :)

Vielä kotiin tultuani n. 30 minuutin kevyt lönkyttelylenkki 3 koirani kanssa :) Ja hölkkä tuntui jo todella hyvälle! :)

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Mulla on ihka oma tanko!!

Niin kuin otsikkokin sen kertoo, niin mulla on ihka oma tankotanssitanko! <3 Ostin Tankotanssistudio Adashalta käytetyn tangon, sillä Studio Adasha muuttaa syyskuun aikana uuteen tilaan osoitteeseen Vapaudenkatu 8. Tämä on siis hieno asia, sillä studiolle tulee myös tolppia, joista tulen postaamaan blogitekstin myöhemmin. :)

"Tankotanssistudio muuttaa uusiin tiloihin ja avajaisviikkoa aloitellaan jo 26.9. alkaen. Avajaisviikolla tutustumistunteja ja la 1.10. avajaispäivä." Eli jos tankoilut kiinnostaa, niin Johanna vinkkasi, että ensimmäisellä viikolla on alkeistutustumistunteja ;)


_____________________________

Kuitenkin vielä perjantaihin, jolloin vedin Bodycombat-mixauksena 5 ensimmäistä biisiä vanhaa ohjelmaa ja 5 viimeistä biisiä uudesta 49-ohjelmasta! Mahtava mixaus. Asiakaskin tuli kertomaan, ettei missään vaiheessa ole saanut kulutettu niin paljoa kaloreita, kun perjantain tunneilla. :) Muutenkin meno tunnilla oli mahtavaa! :) Sama mixaus pyörii vielä tulevan viikon, minkä jälkeen siirrytään kokonaisuudessaan 49-ohjelmaan :)


_____________________________

Ja takaisin tankoon <3

Ostin siis ihan oman tangon, joka vielä etsii paikkaa, minne sen sijoitan. Mutta on se vaan hieno! <3



Se on siis tällainen punainen <3



torstai 8. syyskuuta 2011

BodyCombat-ohjelman 49 jatkokoulutuksissa sekä hemmottelemassa jalkojaan

Eilen kävin Eleganssi-kauneushoitolassa hemmottelevassa Spa -jalkahoidossa. Ihanaa käydä hoitamassa jalkoja, kun niitä kuitenkin käyttää enemmän kuin kuvittelee ja miten vähän jalkojen hoitoon kiinnittääkään huomiota.

Suolavedessä pehmennystä, raspausta, kynsienhoitoa, kuorintaa ja hierontaa vain jaloille -> tykkään! <3

Ostin avolleni yllätykseksi lahjakortin Eleganssiin intialaiseen päähierontaan eli samaan hoitoon, mistä tälläkin blogilla kerroin :) Saa nähdä, mitä tykkää :)


Sinänsä oli vähän huono päivä käydä jalkahoidossa, sillä illalla mulla oli BC-jatkokoulutus. Mutta ei voinut mitään, sillä muita sopivia ajankohtia ei löytynyt.

Jatkokoulutus käytiin Satsin tiloissa ja kouluttajana oli Erika, joka toimi peruskouluttajanakin Helsingissä viime joulukuussa. Erikasta saa kyllä niin hirveästi energiaa, kun se on niin mahtava tyyppi :)

Tämän lisäksi ohjelman musat ja combot oli mukavia ja siihen pääsi helposti mukaan. Erityisesti ohjelma oli hyvin, hyvin tehokas ylävartalolle! Nytkin tätä bloggausta kirjoittaessa sattuu käsiin, kun joutuu liikuttamaan käsiä ja vähän pitämään jännityksessä hartijoita! :D

Tässä vähän esimakua tulevan ohjelman musasta: grande finale!


Tämä päivä aloitettiin treenaamalla ohjelmaa, josta puolet läjähtää käytiin huomenna perjantaina iltatunnilla ;)

tiistai 6. syyskuuta 2011

Syksy saa tulla!

Nyt saa tulla syksy, kun vermeet on sen mukaiset. :) Kävin noutamassa TopSport-liikkeestä itselleni syksyä varten menopelejä sateisia kelejä ajatellen. :) Ja noh, tarttui sieltä muutakin matkaan  :P

TopSportista mukaan lähti siis tällaiset Salomon-merkkiset GoreTex-kengät :) Kengät oli jo koekäytössä tämän päivän sadekelissä ja hyvin pelittivät ja pitivät veden ulkopuolella :)










Syksyisistä kamppeista toisena tarpeellisena tulivat vedenpitävät True Classics-merkkiset housut, jotka ihan oikeasti pitivät vettä :D




                                                                                                                                                                                                                                                                                               
Sitten ehkä vain piristämään omaan syksyistä tiistaipäivää lähti mukaan Puma- ja Bodywatch- merkkiset jumppatopit! Näillä vermeillä lähtee syksy mukavasti liikkeelle! <3 ;)


maanantai 5. syyskuuta 2011

Perjantain urheilut

Perjantaina kävin jälleen ohjaamassa Bodycombatin. Tuntui paremmalta kuin ensimmäisellä kerralla, mutta edelleen oli aikas raskasta vedellä tuntia.

Ja kyseessähän oli viimeinen kokonainen 48-ohjelma! :) Hyvä ohjelma loppujen lopuksi oli, vaikka aluksi olin pessimistinen musiikin suhteen.

BC-tunnin jälkeen käytiin naapurin Teklan ja koirien Viiun, Nemon, Nalan ja Milan kanssa juoksemassa kevyt palautteleva lenkki. 3,5 km taittui aikaan 39min :) Hölkkä tuntui ihan kivalta ja mukavasti avasi paikkoja. :) Lenkkaritkin alkaa pikkuhiljaa tuntuun omilta!

Lauantaina kävin juoksemassa yhden agistartin ja kisatyövelvoitteen otin liikunnan kannalta ja hölkkäilin laput toimistolle. Mukavaa välillä tuollainen "hyötyliikuntakin" :)

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Elokuun viimeinen päivä - syksy on täällä taas!

Kesäloma on nyt takana ja töissä on vietetty viikko. Tänään jatkui myös ryhmäliikuntatuntien ohjaus Bodycombat-tunnilla... Huh! Eilen vähän treenailin tuntia jo, että jaksaisin tänään ohjata tunnin, mutta oli kyllä RASKASTA! :O En jaksanut puoliakaan siitä mitä olin jaksanut ennen saikkua ja lomaani.. Mutta tästä se lähtee - kunnon kohotus! ;)

Odotan kovasti jo 7.9. olevaa jatkokoutusta, jotta pääsee harjoittelemaan uutta ohjelmaa <3 Perjantaina jatketaan! :)

maanantai 22. elokuuta 2011

Lomatunnelmia

Nyt on kesäloma lusittu ja ollaan taas valmiita kirjoittelemaan blogia. Lomalla tuli todella otettua kaikin puolin rennosti mitään suurempia hötkyilemättä! :)

Ensimmäinen viikko meni ihan totaalisesti ihmetellessä menoa ja lomaa, mutta jo toisella viikolla päästiin itse loman ytimeen - Leville Lappiin! :)




















Levillä ollessamme tehtiin pienimuotoisia kävelylenkkejä Levitunturille, Kätkätunturille, Pakasaivoon - Lapin helvettiin sekä Pallas-Oinasvaaran kansallispuistoon. Lenkit olivat neljästä kilometristä n. 10 kilometriin ja kestivät useita tunteja.. joten kait sitä voi sanoa liikkuneensakin :D Tai no, kävinhän minä vielä yhtenä iltana juoksemassakin siellä pururadalla koirien kanssa! :)

 Yhtenä päivänä hemmottelimme itseämme ja lilluimme useita tunteja Levin elämyskylpylän altaissa ja poreammeissa, ah! :)


-----------------------------------


Viime viikolla perjantaina kävin Beutiful Day -kauneuskeskuksen Holistic Bauty Face -hoidossa. Ihana hoito! Siihen kuului puhdistus, kuorinta ja naamio, sekä kasvo-, hartija-, niska-, jalkahieronta :) Se oli erinomainen päätös lomailuille.

Itse sivuilla sanotaan hoidosta näin: " Holistic Beauty Face kauneus syntyy harmoniasta - kokonaisvaltainen kasvohoito. Hoito kasvoille ja sielulle. Kasvot ja käsivarret hellitään ja hoito päättyy jalkojen käsittelyyn.


Ja kyllä hoito oli juuri sitä, mitä luvattiinkin! :)


------------------------------------

Tänään maanantaina palasin takaisin töihin ja takaisin arjen aherruksiin. Työn jälkeiseen iltaani kuului noin 40 minuutin nopeatempoisella juoksulenkillä.. olipas se raskaantuntuista menoa! Huh! Mutta lenkkarit tuntuu jalkaan hyvältä ja sisäänajo tapahtui huomaamattani lenkeillä Levin maastossa. :)

Jotenkin tuntui, että on sitä tainnut vain kunto lomalla rapistua, hups! :D

tiistai 2. elokuuta 2011

Uudet lenkkarit ja treenimusaehdotus

Jipii, vihdoin tein sen, eli ostin uudet juoksukengät!

Saanen esitellä Adidaksen SNova Sequence 3 W -merkkiset juoksulenkkarit.



Kenkien tuoteinformaatio kertoo kengistä näin:

Vakaa juoksukenkä juoksuaskelille, joissa on ylipronaatiota. Tehokas iskunvaimennus kannassa ja päkiässä. MicroSuede takaa istuvuuden ja antaa tukea jalan luonnollisesti taipuisille alueille. adiPRENE ja adiPRENE+ vaimentavat tehokkaasti iskuja sekä kannassa että päkiässä. Mallin Pro-Moderator ehkäisee ylipronaatiota, ja FORMOTIONin ansiosta askellus ja siirtyminen kannasta päkiälle tapahtuvat entistä luonnollisemmin. Kevyt ulkopohja on kulutusta kestävää ja pitävää kumia, joka vaimentaa iskuja.




Lähde: http://www.stadium.fi/urheilu/treeni/juoksukengat/111782/undefined


Vielä en ole kerinnyt itse kenkiä testaamaan, sillä olen ollut taas kipeänä.. Tällä kertaa flunssa, joka on kestänyt nyt puolitoista viikkoa. Tästä johtuu blogin hiljaiselokin :( Höh!

Jännitti ihan hirveästi vaihtaa merkkiä, sillä olen ollut patoutunut Asicksen käyttäjä, mutta nyt ei löytynyt liikkeestä yhtään oman kokoista, tarkoituksen mukaista lenkkaria.. Myyjä kuitenkin vakuutti, että on hyvä vaihtaa lenkkarin merkkiä silloin tällöin :P Joten uskoinhan minä sitä :)




Mutta nyt viikon treenimusaehdotukseen:

Letkeä juoksubiisi teemaan sopien. Biisi ei ole kovin rytmikäs, mutta sellainen, että sen tahdissa olis kiva juosta letkeässä tahdissa ilman huolen häivää :)

Biisiin törmäsin Youtuben kautta ja erityisesti kesäisen musavideon kautta jäin kuuntelemaan biisin läpikotaisin.   Biisi ei sytytä heti samalla tavoin mua kuin edellisviikkojen treenimusat, mutta tämä on mukava ja letkeä biisi, jonka tahdissa ois kiva urheilla.

Biisinä on Armin van Buurenin, DJ Shahin ja Chris Jonesin yhteistyöllä tekemä biisi: "Going Wrong"

Hyvä biisi, joten  ei muuta, kuin ottamaan mukaan juoksulenkillä



sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Viikon treenimusaehdotus - part IV sekä lajikokeiluja

Tällä viikolla on tullut tehtyä jotain ihan muuta, mitä mun viikkoiseen rutiiniin kuuluu.. :)

Keskiviikkona kävin pelaamassa jalkapalloa työporukan kanssa Nenäinniemen nurmikentällä. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja lämpöasteita oli noin 30. Oli aivan törkeän kuuma ja hiki virtasi ja kaiken lisäksi olin ihan surkea pelaamaan tuolla pyöreällä pallolla, koska säntäilin vain joka paikkaan saamatta mitään aikaiseksi. Tästä huolimatta oli todella kivaa käydä vetäsemässä vähän "totisempaakin" pallopeleilyä :D


Torstain ohjelmaan BodyCombatin sijaan kuului kartingia! :) Kävimme ajamassa työporukalla Jyväskylä Karting Centerissä, joka sijaitsee Paviljongin rakennuksissa.

Mulla ei hirveästi ollut ennakkoajatuksia kyseisestä lajista, tai no ajattelin, ettei se nyt mitenkään erikoisen hienoa voi olla..  Se olikin kuitenkin superhauskaa ja 2 x 10 minuutin ajoaika sujui hirveän nopeasti. Tiukka skaba otti kyllä ihan hurjan paljon käsivarsiin ja vatsalihaksiin ja ehkä reisiäkin tuli turhan paljon jännitettyä. Ekalla ajokerralla olin jopa 7 hengen porukassa kolmas ja toisella kertaa viimeinen. Päällimmäkiseksi jäi hyvät fiilingit! Eli hyvät oli ajot!

Suosittelen todella testaamaan, jos et ole koskaan käynyt ajamassa kartingia :)


Perjantaina ajelin Ylihärmään Pohjanmaalle kaverini Selinan luokse. Ohjelmassa oli raviajoa ja saunomista. Kosketukseni ravihevoseen jäi hyvin pieneksi, mutta sain kuitenkin yhden heatti (lämmittely) -lenkin ohjastaa ihan itse :) Ei ihan uskallettu ajaa kovaa, eikä ollut takamuksen alla ihan sitä kilpailukärryjä, mutta tuntui silti, että vatsalihaksilla piti pitää itsensä hyvässä  ryhdissä, jotta pysyi kyydissä, joten varmasti pitemmän päälle tämäkin olisi hyvää liikuntaa syville lihaksille :)


Lauantai meni agilitypäivillä Vöyrillä ja sunnuntaina paiskittiin pihahommia äitini kanssa mökkitilalla ja hyötyliikuttiin heiluttaen talikkoa :D


Mutta sitten tämän viikon treenimusaehdotukseen, joka on Departed-elokuvan soundtrackilta. Biisi on hyvin, hyvin erilainen kuin edelliset 3 musaehdotustani ja tämä vaatii hieman kuuntelua ja joko siihen ihastuu tai sitten vihastuu... Eli tämä irkkumainen biisi sopii varmaankin parhaiten salille ja juoksutreeniin, mutta miksei muuhunkin. :)

Hempeästä irkkutaustasta huolimatta laulusta tulee biisiin se mukava potku, jonka avulla jaksaa vähän vieläkin pidemmälle ja tehokkaammin! :)

Biisinä on siis Dropkick Murphys - I'm Shipping Up to Boston :)



Dropkick Murphys - "I'm Shipping Up to Boston"





tiistai 19. heinäkuuta 2011

Ihkut uudet shortsit!

Ennen kuin menen ihkuihin shortseihin, niin.. Sunnuntaina oli jälleen Marjo hieromassa alavartalon, ja kyllä alavartalon takaosa oli huomattavasti paremmassa kunnossa kuin ensimmäisellä hierontakerralla ja nyt vain jatkamaan sitkeästi venyttelyjä ja säännöllistä hierontaa myös sinne sunnille :D Marjo kävi läpi tällä kertaa myös jalkani etupuolen, ja kyllä vain tämä vasen jalka oli myös tältä puolen kireämpi etureidestä ja penikasta..
Muuten sunnuntai sujui rattoisasti lepopäivänä ja rennosti ottaessa (tai no, jos ei lasketa 10h työpäivää... :D )

Maanantai sujui töiden jälkeen koirien kanssa temutessa neljästä klo kymmeneen illalla.. joten nekin saivat vähän viihdykettä mun pitkien viikonlopun työpäivien jälkeen :)

Tänään kävin nopeasti töitten ja BC-tunnin välissä Stadiumissa shoppailemassa urheiluvaatteita. Parasta terapiaa, tosin rahahan siinä palaa...

Mukaan tarttui mm parit kivat shortsit, joista toiset oli heti tunnilla testauksessa. Oli kyllä hyvät taisteluun :)


Tällaiset pinkit shortsit lähti matkaan..






Pinkkien lisäksi matkaan tarttui vähän lyhyemmät Niken mallit:



Itse BC meni oikein hyvin tiukasta ilmasta huolimatta :) Ihanan iloisia taistelijoita, kun on sali täynnä, niin jaksaa raskaasta olosta huolimatta, eli kiitos heille! :)

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Minä salilla ja venyttelemässä, mitä ihmettä?!?

Joo-o, niin kuin otsikkokin sen jo kertoi, ihmeitä tapahtuu vielä näinäkin päivinä! ;)

Eilen perjantaina kävin ohjailemassa viikon 3/3 BC-tunnin ja kyllä kolmannen kerran samalla viikolla meni punnerrukset päkijöillä, jiihaa!! Eli viikossa punnerruksia kertyy yhteensä 51 + pidot puolessa välissä, vau.. :) Ihan hyvät punnerrussaldot saa pelkällä tunnin ohjauksella :)

Noo, mutta joka tapauksessa, illalla vielä ennen nukkumaanmenoa minä venyttelin, vau!! Se on oikeasti mulle ihme! Kaiken lisäksi, en aio jättää sitä tuohon yhteen kertaan, vaan ajattelin ravistella itseäni venyttelemään nyt kunnolla, sillä kaippa se on pakko myöntää, että se auttaa ;)


Tänään kävin töiden jälkeen salilla, ohhoh! Siis minä! Toisaalta tämä ei nyt ole mikään ihmeiden ihme, mutta kuitenkin viime kerrasta taitaa olla se puoli vuotta. Vaikka viimeisin treenikerta onkin ollut jo jonkin aikaa sitten, on minun silti tullut käytyä ennenkin salilla... Täytyy tosin tässäkin kohtaa myöntää, ettei tekis pahitteeksi pyrkiä tosiaan käymään ainakin 1 x viikossa juoksemassa ja 1 x viikossa salilla. Nuo kun sais pidettyä viikkorytmissä, niin se ois aika bueno paketti muun rinnalla :)

Viikon salitreenit:

5 min lämmittely kuntopyörällä
10 x syväkyykkyhyppyjä

Jalkatreenit smithtangolla:
Lämmittelynä: 10 x kyykkyä n.20kg
Itse treeni askelkyykkynä: 4 x 10 (molemmat jalat) x 40kg

Selkätreenit maastaveto:
Lämmittelynä: selänkiertoja ja 15 x 40kg
3 x 12 x 50kg

Rintatreeni penkkipunnerruksina:
Lämmittely 10 x 20kg
5 x 5 x 30kg

Ja lopuksi vielä venyttelyt päällä erityisesti alavartaloon. Yhteensä treeniin kului aikaa sellainen 45min.

Hassua, miten kevyesti sitä joutui taas aloittelemaan tuon salitreenauksen, sillä voi hirvitys, miten paljon pakarat pyysivät armoa, vaikkei mistään suurista painoista tai voimateoista ollutkaan kyse.. :D Verrataan viime vuoden elo-syyskuuhun, jolloin kirjoittelin vähän aikaa blogia treeneistäni, niin ohhoh, miten huonossa kunnossa sitä onkaan..

Esim. 12.9.2010 Maastavetotreenit

 Maastaveto:
  • 1 x 10 x 50kg
  • 1 x 8 x 55kg
  • 3 x 8 x 60kg
Ja 10.9. Penkkipunnerruksissa

  • Lämmittely: Tangolla x 15
  • 4 x 5 x 40 kg
  • 1 x 5 x 42,5 kg

Todella isoista painoeroista puhutaan, jos penkissä on mennyt helposti sarjat 10 kiloa isommilla painoilla. Noh, pikkuhiljaa, pikkuhiljaa..

Haastan itseni käymään treenaamassa maastavedon, penkkipunnerruksen sekä kyykyt 1 x viikossa salilla! :) Tavoitteeksi otan päästä noihin samoihin lukemiin joulukuun loppuun mennessä!

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Viikon treenimusaehdotus, part 3: Dash Berlin feat Emma Hewitt - Waiting

Tämän viikon treenimusaehdotus (eli 3.ehdotukseni) on jälleen trancehenkinen.. Ensi viikolla yritän petrata ja ehdottaa muuta musatyyliä, mutta nyt tämän viikon biisiin :P

Kuunnellessani biisiä ensimmäisen kerran, se sai mulle aikaiseksi kylmät väreet ja biisi sytytti mut heti kuunteleen sitä pidemmälle ja taas pidemmälle.. Hetkeäkään ei tullut sellainen olo, että hohhoijaa, vaan odotin koko ajan innolla, että mitä biisissä seuraavaksi tapahtuu, mahtava! Biisi tosin loppuu niin, että tulee fiilis, että eihän se vielä voinut loppua ja sitten tuleekin kuunneltua se uudestaan ja uudestaan :D Emma Hewittin kaunista ääntä voisi kuunnella enemmänkin kuin tuon 3 minuutin biisin keston ajan! :) Biisissä on ihanat seesteiset kohdat, jotka pikkuhiljaa vievät kohti kohokohtia, aah! Tuleepa ikävä spinningin ohjausta kuunnellessani tätä kipaletta.. 

Ihana treenibiisi juoksuun, spinnailuun, ulkopyöräilyyn tai no miksei salillekin! Itse voisin kuunnella biisiä hyvinkin tehdessäni esim vatsa- tai selkälihaksia. 

Kuunnelkaa ja katselkaa ihmeessä ja nauttikaa! 
Saanen esitellä, viikon treenimusaehdotus: Dash Berlin feat Emma Hewitt ja biisin nimi Waiting




Vapaat - lepoa, BodyCombatia ja tankotanssia

Keskiviikkona pidin lepopäivän omista treeneistä ja keskityin koirien kanssa touhuamiseen. Lepopäivästä johtuen ruokavalioni oli sen mukainen - mysli- ja suklaapatuikoita ja ruuaksi makkaraa ja salaattia :D

Torstaina minulla oli treenipäivä ja aloitin päiväni menemällä koirien kanssa tunniksi kökkimään mustikkametsään. Tunnin kyykkimisen aikana sain noukittua noin 3-4 dl mustikoita.. Haastavinta oli se, että minä yritin samaa tahtia kerätä hyviä mustikoita kun koirani imuroivat edestäni suihinsa herkullisimmat ja isoimmat yksilöt :D

Marjanpoiminnan jälkeen lähdin Teklan ja Viiun sekä koirieni kanssa ulkoilemaan ja agiliitelemään, mikä menee kyllä täysin liikunnasta :)

Ulkona touhuamisen jälkeen pari tuntia lepoa ja ruuaksi grillattua ulkofileetä ja pottuja. Nam! Kyllä kesällä on ihanaa, kun saa hyvillä mielin grillata! :) Täyttävän ja herkullisen ruuan jälkeen suuntasin Ahjoon ohjailemaan BodyCombatia ja kiitos hyvän ilmastoinnin, se tuntui kevyeltä! Punnerrukset menivät jo toisen kerran tällä viikolla päkijöillä, jes!

Ja viikon lajikokeiluun, tankotanssiin

Vuoden tauon jälkeen päätin mennä kokeilemaan tankotanssia. Kävin yli puolen vuoden ajan tunneilla Tankotanssistudio Adashalla ja nyt vuoden jälkeen menin virkistämään muistiani. Alkulämmittelyjen kautta siirryttiin "helppoon" (tai sen piti olla alkeistason) spinniin, mutta koska vuodessa unohtaa, miten luotetaan tankoon, ei spinni ollutkaan minulle helppo, sillä puristin aivan liikaa tankoa.. Spinni tarkoittaa liikettä, pyörähdystä tankolla esim palomies, merenneito - mitä näitä nyt onkaan.. Ne on ollut mulle aina ne hankalimmat asiat tuossa tankotanssissa, sillä puristan aina tankoa liikaa ja tämän lisäksi en osaa olla tangolla tarpeeksi sulavasti, vaan olen turhan jäykkä.. Kaippa tuo sulavaisuuskin tulisi sitten kokemuksesta, jos olisi oma tanko kotona.. :)

Spinnin jälkeen tehtiin heilautusta ns. aysha-otteesta tai pikemminkin kyynärvarsiotteella, eli toinen käsi oli suorana alhaalla ja toinen koukussa ja tanko oli kainalossa. Kerran sain melkein jalkani tankoon asti eli ei olisi ollut enää kaukana, että olisin saanut itseni heilautettua tankoon pää alaspäin.

Tämän jälkeen teimme takanojasta kääntymistä kyynärvarsiotteeseen ja siitä olisi pitänyt tulla sujuvasti alas. Itsellä tuo ote on niin alkuvaiheissa, ettei se tunnu ollenkaan turvalliselta, joten olin tyytyväinen siihen, että sain itseni käännettyä tuohon otteeseen. :)

Tässä välissä oli kokeiltava, vieläkö minulta taittuu kaksoset- ja scorpioni-asennot, ja kyllä - sieltä ne lihasmuistista tuli vuoden tauon jälkeen.. ei ehkä yhtä kauniina, mutta tulipa kuitenkin... :P

Loppuun vielä supermania ja kyllä - olen tehnyt yhden ainoan kerran elämässäni supermanin ylhäällä tangossa ja eilen se meni jälleen ylhäällä tangossa, jee!! :)

Tässä sivustoja, joista näkee asentoja ja liikkeitä:

Tankotanssiblogi - alkeistason liikkeiden nimiä
Tankotanssiblogi - edistyneen- ja jatkotason liikkeitä
Suomen Tankotanssi Oy - taso1
Suomen Tankotanssi Oy - taso2
Suomen Tankotanssi Oy - taso3


Tässä Suomen Tankotanssi Oy:n sivuilta linkkejä spinneihin

Suomen Tankotanssi Oy - spinnit taso1



Ja jos aihe enemmän kiinnostaan, niin tankotanssifoorumi "Spin Around the Pole" löytyy täältä. :)

Lähteet: http://tankotanssi.blogspot.com/, http://www.tankotanssi.fi/wp/ (galleria)


Täytyy sanoa, että kyllä oli kivaa olla tangolla pitkästä aikaa! Mutta jotain se tauko tuo mukanaan, nimittäin kivun! Kyllä oli kivuliaita liikkeitä, kun ei kroppa ollut enää tottunut tuohon touhuun.. auts.. mutta olihan se sen arvoista ;)

Suosittelen ehdottomasti tankotanssia, jos tuollainen "akrobatia" vain vähänkään kiinnostaa, eikä pieni kipu haittaa menoa :)

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

12/24h oli tiistaipäivän aktiiviosuus

Eilinen tiistai sujui rattoisasti mennessä ja tehdessä... Vuorokaudessa kunttosiaan on tunteja se 24, niin mä oon huomannut, että mulla saattaa tuo vuorokauden tuntimäärä olla hyvinkin usein aktiivisesti käytössä, niin kuin se sitten oli eilenkin. :) Joskus olisi hyvä olla vaan ja ottaa rennosti, mutta tällä suomalaisen suorittaja mentaliteetillä pelkkä oleminen olisi melkein kuin luovuttamista.. Toisaalta nautin tekemisestä, eikä tekeminen ole minulle pakkopullaa, vaan enemmänkin nautin siitä, että on jotain, mitä tehdä :)

Eli tuosta mulle joka tapauksessa seuraava haaste: Päivä rentoutumista kerran kahden-kolmen viikon aikana - leffaa, hemmotteluhoitoja, kevyitä kävelylenkkejä metsässä ym. :) ( eli ei raskasta liikuntaa tai treenausta koirien kanssa) Haaste käynnistyy tällä viikolla ja tämän viikon rauhoittumispäivän aion pitää sunnuntaina, jolloin töiden jälkeen kaverini Marjo tulee jälleen hieromaan minua ja tämän jälkeen otan vain lunkisti :)

Mutta nyt siihen eiliseen. Olin tosiaan 9h töissä ja se menikin yllättävän nopeasti. Töiden jälkeen töpöttelin ohjailemaan BodyCombatia (55min), mutta huonosta ilmasta johtuen oli vähän heikko happi tehdä. Jostain se energia kuitenkin kumpuaa ja jaksoin vielä lopun TIUKAT punnerrukset tehdä päkijöillä, kokonaan! JES! :) Kait se on vaan, kun päättää ne tehdä, niin sitten ne jaksaa. Mutta kyllä tuli hyvä mieli! ;)

Ohjauksen jälkeen koirien kanssa kävelemään metsään noin tunniksi. Metsälenkit ovat ehdottomasti suosikkejani kahdesta tai no oikeastaan kolmesta syystä. Itse saan kävellä perusnopeaa vauhtia ja koirat saavat vapaasti haistella sen, minkä haistelevat. Sitten se on niin ihanan rentouttavaa vain olla yksin metsässä ja haistella ja kuunnella metsän hajuja ja ääniä. Ja viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä: Meidän koirat ovat huonoiten käyttäytyviä remmilenkeillä ollessaan kolmestaan.. :D (ehkä tuo tulee koirien treenauspuolella minun seuraavaksi haasteekseni...)

Parin tunnin levon, syönnin ja TV:n katselun jälkeen lähdin palauttelulenkille koirani Milan ja naapurini Teklan ja hänen koiransa Viiun kanssa. 40 minuuttia kevyttä sykkeiltään peruskestävyyttä kasvattavaa vauhtia. Ihanan helpolta tuntui hölkkä, vaikka olihan tuossa jo touhua päivälle kerrakseen. :)

Eli yhteensä päiväni aktiviteetit (jos lasketaan työpäivä mukaan) sen 12 tuntia..

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Herkkuviikonloppu

Viikonloppuna tuli ehkä pikkaisen vedettyä herkkuja, hups! :D Perjantaina kävin vetäisemässä Bodycombatin ja tämän jälkeen pikaiseen uimassa.. BC tuntui jotenkin ylitsepääsemättömän raskaalta ohjata.. en tiedä, oliko huonot nesteytykset, vai mistä johtui..mutta raskasta oli..

Lauantaina kävin viettämässä kuuman päivän koiranäyttelyissä Hyvinkäällä. Näyttelyreissun jälkeen ajelin Lahden / Hollolan kautta yhden pysäyksen taktiikalla kotiin. Hollolassa kävin tapaamassa ystäviäni ja heidän pientä poikaa Peetua :)

Ruuaksi oli tarjolla ihania grilliherkkuja ja jälkiruuaksi ystäväni teki meille suklaamousse-mascarponejälkkäriä :) Ohje on sivustolta Karppaus.info. Jälkkäri oli todella hyvää, vaikkei siinä ollut käytetty sokeria ja suklaa oli kunnon tummaa suklaata tilattuna karppaus.infon sivuilta :)

Ohje:

Suklaamousse-mascarponejälkkäri

(kolme annosta)

2 keltuaista
2 dl kermaa vaahtona
3 rkl mascarponea
(tai esim. philadelphia tuorejuustoa)
30-50g tummaa suklaata
n. 1 dl jäisiä mansikoita soseena &
limen kuorta raasteena
(makeutusjauhetta & vanilijaa jos haluaa)

Suklaamousse:
vatkaa kerma vaahdoksi.
vatkaa keltuaiset vaahdoksi ja sulata suklaa vesihauteessa (pieni 2,5 dl metalimitta on kätevä)
sekoita sula suklaa keltuaisvaahtoon samalla voimakkaasti sekoittaen.
Lisää puolet kermavaahdosta keltuais-suklaamössöön.
sekoita mascarpone ja kermavaahto keskenään (jos haluaa niin tähän voi lisätä vanilijatangosta hippusia tai esanssia ja jos tykkää makeasta niin makeutusainetta n. 2 tl itse en käytä makeutusainetta tähän)

mansikkamössö:
jäiset mansikat soseutetaan yhdessä raastetun limen kuoren kanssa. limen mehun voi puristaa mukaan ja jos haluaa voi ripauttaa sekaan makeutusjauhetta.

jälkiruoka:
kokoa jälkiruoka annosmaljoihin: pohjalle mansikkasosetta, sitten mascarponevaahtoa ja lopuksi suklaamoussea. anna hyytyä hetkisen ennen tarjoilua.

Ohjeen on lisännyt sivustolle nimimerkki Nelle



Sunnuntaina suuntasin aamukahvin jälkeen Plantageniin ja pihanlaitto-ostoksille. :)

Mukaan tarttui 150litraa puutarhamultaa, 30l kesäkukkamultaa, 2 ruusupuskaa, 2 muurikelloa, 5 säkillistä koristekiviä, kastelukannu ja lannoitteita.

1,5 tuntia touhuamista etu- ja takapihalla. Tuloksena: hiki valui pitkin selkää, etupiha siistinä, takapihalla odottamassa nurmikko kasvuaan, ruusut puulaatikossa ja muurikellot lilassa ämpärissä terassipöydällä :) Mukavaa silloin tällöin on harrastaa tuollaista hyötyliikuntaakin :)







Ruuaksi syötiin veljen perheen kanssa jälleen grilliruokaa :D Päivän menu oli grillattua broileria ja possua, salaattia, maissia, herkkusieniä sekä uusia perunoita. :) Nam!

Jälkiruuaksi oli tuoreista mansikoista tehtyä rahkaa. Suhteena oli 0,5 litraa vispikermaa, 500g rasvatonta maitorahkaa sekä 1litra tuoreita mansikoita ja vanilliinisokeria ja vähän hienoa sokeria.. Rahkanhan saisi kevyemmäksi valitsemalla kerman rasvattomampana versiona :) Tämän lisäksi jälkkärinä oli tarjolla tuoretta ananasta.. Kyllä oli hyvät herkut! :)

Ruuan päälle vielä polskimaan Tuomiojärveen ja illalla sohvalle katsomaan "50 first dates". :) Hyvä rentouttava herkkuviikonloppu on takana päin. :)

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Viikon treenimusaehdotus Angel One - Hold Me Tonight

Tämän viikon treenimusaehdotuksessa on jälleen trancebiisi, joka saa ainakin itseni syttymään.. yllätys, yllätys! :D  Ensimmäisen kosketuksen biisiin sain kuunnellessani Eurodance-nettiradiota ja biisi erottui muista hyvinkin positiivisesti.

Itse voisin kuvitella kuuntelevani biisiä joko pyöräilyn tai juoksun parissa, mutta mikä jottei biisiä voisi ottaa mukaan myös lihaskuntojumppaankin! :) Esim. askelkyykky sopisi tuohon beattiin vallan mainiosti :)

Biisin video on Youtubessa järjettömän tylsä, eikä siinä tapahdu yhtikäs mitään.. joten suosittelen vain kuuntelemaan biisin, sillä tästä biisistä ja sen "musavideosta" ei saa mitään hirveän suuria katseluelämyksiä... :D
Eli tämän viikon biisiesittelynä on Angel One -nimisen esittäjän kappale "Hold Me Tonight". Hyvä biisi, jos vähänkään uppoo tuo trance-tyyli ;)


Angel One - Hold Me Tonight


                                                       
Lähde: http://www.youtube.com/watch?v=zmX0Zsfg8Vg&feature=player_embedded#at=28

Eilinen muuten sujui oikein mallikkaasti. :) 9h työpäivän jälkeen ohjailemaan hyvälle ja innokkaalle treeniporukalle BodyCombat-tuntia.

Illalla vielä naapurin sekä koirien kera uimaan läheiseen lampeen. Eipä ole tullut läträttyä vedessä tuntia sitten lapsuuden! Ja olipa mahtavaa! Uintiseuraksi pitemmille uintireissuille sain koirani Nemon (no nimihän sen jo kertoo, että se uimisesta tykkää! ;) Rodultaan Nemoa ei ehkä uskoisi miksikään vesipedoksi, mutta se se todellakin on! :)

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Voisihan tuota hierotuttaa useammin muutakin kuin selkää ja hartioita...

Eilen oli viikon BC-ohjaus 1/3 ja pikkuhiljaa alkaa kunto kehittyä tälle ohjelmalle, sillä aika hyvin jaksoi loppuun asti ja puolet loppupunnerruksista, joita on ihan superpaljon, tehdä päkijät maassa. :) Jee!


Luottohierojani-fysioterapeuttini Marjo Rantanen tuli hieromaan illalla BC-tunnin jälkeen mut ja T:n. T hierotutti selkänsä, minkä kanssa on viimeisen vuoden ollut jo ihan liikaa ongelmia :(
Itse keksin ihan viime hetkillä, että mitäs jos hierotuttaisi alavartalon, sillä viime kerrasta on yli vuosi ja toinen pohkeeni on alkukesän aikana alkanut kramppailemaan.

Hyvä puoli (tai no ainoa hyvä puoli) oli se, että isot lihakset olivat vielä BC:stä lämpimät... Jeps.. Pakarat: ihan järkyttävässä kunnossa! Takareidet: meni jotenkin.. Lihasten kiinnityskohdat: hyvin, hyvin huonossa kunnossa! Pohkeet: sanoin kuvaamattoman jäykät ja kireät!! Olin kuvitellut oikean jalan kohdalla, ettei varmaan voi tuntua mikään enää kipeämmältä, mutta vasen jalka olikin yllätys, yllätys vieläkin huonommassa kunnossa..:( Löytyipä ainakin syy, miksi pohje on krampannut.. Kaiken lisäksi Marjo epäili, että akillesjänne oli lyhempi kuin yleensä, eikä jalka kääntynyt kuin 5-astetta ylöspäin, kun yleensä ihmisillä tämä lukema on n. 20-astetta.. Monen kivuliaan huudon, parin ruman sanan sekä yhden Marjoon osuneen potkun jälkeen hoito oli ohi ja musta tuntui, että päässä vain humisi ja olo oli kuin olisi nauttinut muutaman rauhoittavan napin, kun kuona-aineet lähti liikkeelle..

En edes uskaltanut vielä ehdottaa penikoiden hieromista, sillä luultavasti säären etupuolelta voi löytyä lisää yllätyksiä..

Hoito-ohjeeksi venyttelyä, elektrolyyttipitoisia palautusjuomia... eikä missään nimessä korkokenkien käyttöä.. ja mahdollisesti viikon päästä uusi hoitokerta. Voi minua, mihin kuntoon oon jalkani saanut :(

Jep,jep... Ei varmaan ois pahitteeksi hoidella näitä jalkoja useamminkin... Ikinä en enää päästä jalkojani tuohon kuntoon, luultavasti seuraavana olisi voinut olla edessä pahempikin ongelma jalkojen kanssa, jos en olisi tajunnut hoidatuttaa vihdoin tuota alavartaloakin vihdoin.. Jotenkin selkä ilmoittelee itsestään, jos se on kipeä, mutta jalat yleensä vain laittaa lihasjumien piikkiin ja että lihasjumit poistuu parin päivän päästä liikuntasuorituksesta.. Sillä se kipu poistuu, millä se on tullutkin... Yeah right!

Muistakaa siis hyvät ihmiset hoidatuttaa itseänne, ja vaikka se sattuu, niin viimeistään seuraavana päivänä elämä voittaa! :)

Suuren suuret kiitokset vielä (ja anteeksipyynnöt potkusta sekä huudoista :D ) Marjolle! :) Toivottavasti vielä haluat tuonkin hieronnan jälkeen olla luottohierojani ;) :D

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Pistetään käyntiin "viikon treenimusaehdotus", part I "Sanctuary"

Eilen käydessäni koirien kanssa illan viimeisimpinä tunteina lenkillä keksin hienon idean, että rupean kerran viikossa antamaan treenimusaehdotuksen. Treenimusaehdotukset löytyy jatkossa tunnisteella "Viikon treenimusaehdotus". Kappaleet ovat sellaisia, joita itse käyttäisin vaikka jumpassa, juostessa tai pyörräillessä.

Musien tyyli vaihtelee viikottain, mutta varoitan jo nyt, että olen hyvin trance-painotteinen ihminen treenimusavalinnaltani, mutta joskus tykkään treenimusana mm. Rammsteinista, System of a Downista ym vähän raskaammistakin. Toisinaan taas treenimusana maittaa ysäripop-biisit sekä letkeät rallatukset. :)


Tämän viikon ehdotuksena esittelen biisin, johon tutustuin alunperin jonkun radiokanavan kautta, mutta biisin nimi ja esittäjä eivät tuolla kertaa tulleet esiin, joten kipale jäi unholaan. Alkukesästä "löysin" tämän hyvän biisn uudelleen kaverini Tomin kautta.

Biisinä esittelen Gareth Emery ja Lucy Saundersin kappaleen - Sanctuary. Kappale soveltuisi erityisen hyvin sisäpyöräilyyn nousuineen ja laskuineen. Musiikki vie mukanaan ja voin jo ilman pyörää kuvitella jalkojen rullaavan musiikin tahtiin. Ihana biisi, joka vie todellakin mennessään! Kiitos Tomille, kun autoit minua jälleen löytämään tämän! ;)

Saanen esitellä: Gareth Emery feat. Lucy Saunders - Sanctuary




Vielä pikkuisen muuhun löpinään.. Eilen tuli ohjattua viikon 2/3 BC ja uitua! Kyllä alkoi BC:n potkut jo tuntua jalkoihin ja tänään vielä töiden jälkeen BC:n 3/3 kimppuun, minkä jälkeen pääsen viettämään ansaittua vapaata viikonloppua! :)

torstai 30. kesäkuuta 2011

Juoksutreeniä auringonlaskussa

Eilen oli oikein tehokas päivä. Kävin töiden jälkeen koirien kanssa treenaamassa agilitya ja sain juosta ihan urakalla, sillä minun lisäkseni oli ainoastaan yksi toinen päässyt treeneihin ja hänelle tuli treeneissä migreeni, joten juoksin radan läpi pari kertaa 4 koiran kanssa :D Kuka sanoo, ettei koiraurheilu ole urheilua?? Kyllä tuossa ainakin hiki tuli ;)

Agitreenien jälkeen lähdin naapurini Teklan kanssa juoksemaan. Tekla oli saanut idean mieheltään Sepolta, joka treenaa juoksua ihan enemmänkin, että treeni olisi intervallityylinen, tiukempi treeni.

Treenien juoksupätkät menivät näin:
10 minuuttia lämmittelyä
2 minuuttia kovaa
2 minuuttia rauhallisesti
2 minuuttia kovaa
- käännyttiin takaisin päin, aikaa kulunut 16 minuuttia
2 minuuttia rauhallisesti
2 minuuttia kovaa
2 minuuttia rauhassa
n. 15 minuuttia jäähdyttelyä

Matkaa kertyi noin 5 km ja aikaa kului treeniin n. 35-40 minuuttia

Juoksu, jopa ne nopeammat pätkät, tuntui menevän oikein mukavasti, ja oikeastaan vasta viimeisen vedon jälkeen puhallutti enemmän, mutta aika nopeasti hengitys tasaantui. Lihaksista pohkeet ja etureidet tulivat kipeäksi, olihan treeni aika erilainen kuin normi juoksulenkki :)

Uusia lenkkareita edelleen haikailen....


Näiden juoksutreenien kautta olen tutustunut Juoksufoorumi.fiin, mistä saa ihan hyviä treenivinkkejä juoksemiseen. Intervallitreenistä löytyi keskustelua topicista "Intervallitreenien sykerajat". Ketjussa keskusteltiin, että vauhtikestävyyttä olevien intervallitreenien olisi hyvä olla 3-10minuutin sykleissä sykkeiden ollessa 80-85% maksimista, kun taas maksimikestävyyttä treenatessa treenataan lyhyitä vetoja sykkeiden ollessa 90-95%.

Lähde: http://www.juoksufoorumi.fi/vb/showthread.php?479-Intervallitreenien-sykerajat


Innostuin tutkiskelemaan asiaa enemmänkin ja löysin tällaisen sivuston kun Juoksukoulu.fi. Sivustolla on ihan hyvät selvitykset sykerajoista:

  • Alle 60 % sykkeellä liikkuessasi elimistösi pääsee suhteellisen helpolla. Kuntoilun kannalta näin matalilla tehoilla on merkitystä lähinnä palauttavissa harjoituksissa ja peruskunnon kehittämisessä harrastuksen alkuvaiheessa tai pidemmän tauon jälkeen. Arkiliikunta - kävely, portaiden nousu, pyöräily jne. - asettuu teholtaan yleensä tälle alueelle.
  • Sykealueella 60–70 % maksimista tekemäsi harjoitukset kehittävät tehokkaasti peruskuntoasi. Ne tuntuvat kevyiltä, mutta jos ne kestävät pitkään, ne voivat olla hyvinkin kuormittavia. Valtaosa kestävyysharjoittelusta kannattaa tehdä tällä alueella. Peruskestävyyden harjoittaminen rakentaa pohjaa muulle liikunnalle ja valmistaa elimistöä reippaampiin suorituksiin. Pitkäkestoiset tämän alueen harjoitukset kuluttavat runsaasti energiaa, ja käyttävät erityisesti kehon rasvavarastoja.
  • 70–80 % sykkeellä harjoittelu on vauhdiltaan jo melko reipasta ja tuntuu kohtuullisen raskaalta. Se parantaa kykyäsi liikkua taloudellisesti ja vauhdikkaasti. Elimistöösi kertyy jo maitohappoa, joka kuitenkin pystytään poistamaan täydellisesti. Näillä tehoilla harjoitellaan enintään pari kertaa viikossa, sillä ne kuormittavat kehoa melkoisesti.
  • 80–90 %:n teho valmistaa elimistöäsi kilpailunomaisiin suorituksiin ja koviin vauhteihin. Luonteeltaan tämän alueen harjoitukset voivat olla tasavauhtisia tai intervallityyppisiä (lyhyempien harjoitusjaksojen ja niiden välisten taukojen yhdistelmiä). Kovat harjoitukset kehittävät kuntoasi paljon ja nopeasti, mutta liian usein tai liian kovaa tehtyinä ne voivat johtaa ylirasitustilaan ja aiheuttaa pitkiäkin taukoja liikuntaharrastuksessasi.
  • Kun harjoitussykkeesi on 90–100 % maksimista, tuntemuksesi on jo hyvin raskas. Elimistöön muodostuu maitohappoa nopeasti ja enemmän kuin sitä pystytään poistamaan, ja suoritus keskeytyy viimeistään joidenkin kymmenien minuuttien jälkeen. Urheilijoilla näitä maksimitehoisia harjoituksia on ohjelmassa hyvin kontrolloidusti, kuntoilijat eivät niitä tarvitse.

Lähde: http://www.juoksukoulu.fi/sivut/erilaisia-harjoitustehoja


Sivustolta löytyy myös paljon muuta mielenkiintoista ja hyvää tietoa ja näiden lisäksi löytyy jopa treeniohjelmia.

Näiltä sivustoilta varmasti sinäkin löydät ensi lenkkiin vinkkejä ja neuvoja :)

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Kesä on rentoutumisen aikaa, tuotetestauksessa riippumatto "Ticket To The Moon"

Olin eilen 9 tuntia töissä ja töiden jälkeen kävin ohjaamassa BodyCombat-tunnin. Kyllä oli raskas päivä ja tuntui, ettei jalat enää kantaneet, mutta jaksoin kotiin asti ja yllätyksekseni avo T oli hommannut meille riippumaton merkiltään Ticket To The Moon - King Size Hammock (täältä löytyy Ticket To The Moon-merkin viralliset kotisivut).

Kyseinen riippumatto on laskuvarjokangasta, mistä syystä se on ohutta ja ilmavaa, mutta myöskin kestävää. King Size -koko kestää 200 kiloa elopainoa päällään, joten T:n ja Nemo-koiran kanssa mahduttiin hyvin makoilemaan kyseisellä riippumatolla, aah mikä rentoutumisen tunne!!

Kyseisen riippumaton voi ottaa helposti pieneen säilytyspussukkaan retkelle mukaan ja nukkua maan sijasta "ilmassa", niin ettei kusiaiset ja muut maan öttiäiset pääse makuupussin sisälle. Ja mitä muuta hyvää: Tuotteeseen on mahdollista ostaa hyttyssuoja, jolloin hyttyset eikä muutkaan ilmassa lentävät verenimiät pääse yllättämään kesken parhaimpien ja makoisampien unien. Vau! Tämän kanssa tulee ehkä lähdettyä testaamaan nukkumista luonnon armoilla. ;)

Olo oli kuin pienellä lapsella, kun makoili raskaan päivän jälkeen riippumaton keinuessa ja minun katsellessa sinitaivasta - kyllä olisi uni tullut, jos olisi tälle antanut mahdollisuuden! :)

Ja kaiken kukkuraksi tuotteen voi pestä 30-asteessa, jos kovin yöllä hikoiluttaa ;)


Tuote: Ticket To The Moon King Size Hammock
Koko: 320 x 230 cm
Paino: 700g
Kestokapasiteetti: 200kg
Kangas: laskuvarjokangas silkki nylon


Varustelekan sivuilla mainitaan Double-tuotteesta näin:


"Tosi hyvä riippumatto. Niin hyvä, että tän takia kannattaa jo alkaa käyttää riippumattoja, jos ajatus muuten epäilyttäisi. Double Hammockiin mahtuu taisteluparin verran ihmisiä tai yksi taistelija poikittain.
Jos et ole nukkunut hyvässä riippumatossa, kantsii kokeilla. Erityisesti ulkonukkumisessa edut ovat lukemattomat - mikään kohta kehossa ei paina maata, joten veri kiertää ja paikat eivät puudu. Kosteus ja maasta hohkaava kylmä eivät paljoa haittaa, kun roikkuu kymmeniä senttejä maanpinnan yläpuolella. Nukkumisen lisäksi riippumatossa on ältsin kiva istuskellakin. Koko komeus lisäksi vie tilaa ja painoa älyttömän vähän. Jos ajatellaan käänteisesti retkipatjaa, ei heti tule mieleen mitään hyvää puolta - sellainen vie sikana tilaa, ne kivet tuntuvat kummiskin läpi ja unet ovat muutenkin sänkyyn tottuneelle huonommat, yön aikana kierit kummiskin sen päältä pois eikä se edes toimi istuimena.
Riippumaton ainoa huono puoli on se, että se tarvitsee tukevan kiinnityspisteen, maasto-oloissa yleensä siis puun, eikä näitä yleensä mahdu telttaan sisään. Hätä ei sadesäällä kuitenkaan ole tämännäköinen, koska samaan puuhun, johon kiinnittää riippumaton, saa myös viritettyä sadeviitan tai laavukankaan katokseksi. Lopputulos on telttaa kevyempi kannettava ja tosi paljon parempi nukuttava."


Lähde: http://www.varusteleka.fi/product/muut/ticket-to-the-moon-hammock-double-vihrea-ruskea/_2Z80RHSSS


Kuvassa meidän tuore tuotetestauksessa ollut riippumatto King Size Hammock

Illalla vielä proteiinipitoista possua (3prosenttia rasvaa) grillattuna ja paljon tuoretta salaattia hyvien treenien jälkeen ja kyllä kelpasi! :) Tätä tuotetta voin suositella oikeastaan kellekä vaan! :) Ihan super, miksi moista ei ole tullut aiemmin hommattua?? :O