maanantai 10. helmikuuta 2014

Ilmankostutin, hitti vai huti?

Miekkonen oli hommannut meidän makkariin viikonloppuna ilmankostuttimen Jyskän varastomyymälästä. En ollut edes ajatellut moista asiaa ennen kuin vasta nyt, kun meidän makkarin pöydälle tupsahti tuollainen mööbeli. Hitti vai huti?

"Tunkkainen tai liian kuiva sisäilma tuntuu hengitysteissä. Erityisesti astmaa ja allergiaa sairastavat voivat saada siitä oireita. Sisäilma on pitkälle myös viihtyisyysasia, jota voidaan helposti itse korjata. Kosteus- ja homeongelmat ovat asia erikseen, ja niiden korjaamiseksi tarvitaan usein asiantuntijan apua. Allergia- ja astmaliiton ja Hengitysliiton sisäilma- ja korjausneuvonta saa talvella runsaasti kysymyksiä tunkkaisesta tai kuivasta sisäilmasta." Tuula Syrjänen sisäilma- ja korjausneuvonnasta

"- On normaalia, että Suomen pohjoisilla leveyspiireillä sisäilma on talvella kuiva. Ilmankuivuudelle ei tarvitse tehdä mitään, elleivät asukkaat siitä kärsi. Jos limakalvot kuivuvat liikaa, avuksi otetaan ilmankostutin, Tuula Syrjänen ohjeistaa."

http://www.allergia.fi/ajankohtaista/?x24557=397905

Forecan blogitekstissä Petri Takala kirjoittaa, että ihanteellinen huoneilman suhteellinen kosteus olisi 30-45%. Tätä korkeampi kosteusprosentti aiheuttaa riskiä kosteusvaurioille. Lisäksi Takala toteaaa, että: "Talvella kärsitään usein liian kuivasta sisäilmasta. Kuivuus aiheuttaa erityisesti nenän limakalvojen ärsytystä, silmien kutinaa sekä iho-ongelmia. Pahoja oireita esiintyy etenkin allergikoilla ja astmaatikoilla, mutta oireet koskevat lähes kaikkia jossain vaiheessa talvea."

http://blogi.foreca.fi/2012/02/pakkanen-ja-liian-kuiva-sisailma/

Poikamme on useana yönä saanut yskäkohtauksia. Nyt kolmas yö nukuttu lähes putkeen. Sitä en pysty sanomaan, että onko ollut kostuttajan kanssa tekemistä
Itsellä aamuinen tukkoisuus on selkeästi ollut vähäisempää ja aamulla oli virkeämpi olo herätä. Sitäkään en tiedä, onko tällä ollut oloni kanssa tekemistä, mutta pitempiaikainen testaus sen sitten kertoo. Toistaiseksi ainakin tuntuu hitiltä tämä ostos. :)

Mittarimme ei tosin kerro totuudenmukaista kosteutta, nimittäin miekkonen teki suolatestin mittarille ja eroa kosteuteen oli n. 15% (suolatestissä prosentin pitäis nousta 75%, mittarimme tulos 69%), mutta jo nyt kosteus on noussut varmaankin ainakin pari prossaa :)
(SUOLATESTI  Laita suolaa (esim. 2 rkl) suljettavaan astiaan (pakastusrasia, Minigrip) ja kostuta suolaa muutamalla tipalla vettä (esim. 2 tl) niin, että noin puolet suolasta on kosteaa, puolet kuivaa. Pane mittari astiaan ja sulje tiiviisti. 6–8 tunnin kuluttua kosteusprosentti on astian sisällä 75 %.  Jos kosteusmittari näyttää eri lukemaa, korjaa eranto)

Kävin tänään töitten jälkeen tekemässä nopean salitreenin.

Lämpät ylävartaloon keppiä avuksi käyttäen.. kiertoja, pyörityksiä ja kevyet venytykset

Ylätalja kapealla myötäotteella
1 x 12 x 27,5
3 x 10 x 35,0kg

Tuulimylly kahvakuulalla
3 x 10 x 12kg alakädessä / puoli

Yhden käden rinnalleveto kahvakuulalla
3 x 8 x 12kg / käsi

Etuheilautus kahvakuulalla
3 x 20 x 20kg

Yhden käden kulmasoutu ja samalla lentokone-tasapainoasento
3 x 15 / puoli

Vatsalihasrutistuksia, -kiertoja ja linkkuveitsiä yhteensä 100
Talvella kärsitään usein liian kuivasta sisäilmasta. Kuivuus aiheuttaa erityisesti nenän limakalvojen ärsytystä, silmien kutinaa sekä iho-ongelmia. Pahoja oireita esiintyy etenkin allergikoilla ja astmaatikoilla, mutta oireet koskevat lähes kaikkia jossain vaiheessa talvea. - See more at: http://blogi.foreca.fi/2012/02/pakkanen-ja-liian-kuiva-sisailma/#sthash.a4cq3B76.dpuf

Ihanteellinen huoneilman suhteellinen kosteus olisi 30 – 45 %. Tätä kosteampaa ilmaa on kyllä miellyttävää  ja terveellistä hengittää,  mutta yli 45 % suhteellinen kosteus huoneilmassa lisää huomattavasti talon tai huoneiston riskiä kosteusvauriolle. - See more at: http://blogi.foreca.fi/2012/02/pakkanen-ja-liian-kuiva-sisailma/#sthash.a4cq3B76.dpuf

2 kommenttia:

  1. Hianoo, kun sulla on käytössä meidän antamat joululahjakahvakuulat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai niitä tulee silloin tällöin käytettyä :) ne on hyvät! :)

      Poista