torstai 16. tammikuuta 2014

Taistelu kylmää vastaan

Viime viikonlopusta lähtien on saanut taas tuntea luissa ja ytimissä Suomen talven. Olihan se kiva näin koiran omistajana (kolmen itseasiassa), ettei tartte enää katsella hiekkalaatikkoa sisällä päivittäin, mutta sitten taas näin muuten olen vähän huono talvi-ihminen.

Ihan vasta viime vuosina olen pikkuhiljaa oppinut ostamaan ennemminkin käytännöllisiä ja lämpimiä talvivaatteita, kuin ulkonäöllisesti hyvännäköisiä. :)

Jyväskylän Seppälän Prismassa oli paljon vaatteita ja asusteita puoleen hintaan. Jumppavaatteita, mm. David & S-team -merkkisiä vaatteita siellä oli ihan hirveästi, jos on tarvetta! :)

Tarkoituksena oli ostaa Ällälle Kuoma-merkkiset talvikengät näin kovemmille pakkasille. :) On helppo pukea ja saa villasukkia vaikka parit väliin. :)


Tätä Buff-kauluria voin kyllä lämpimästi suositella!

Pikku-L:lle löytyi merinovillapuku -50%!




Ehkä jopa itsellekin voisi ostaa! :)



Shoppailureissun jälkeen kävin tekemässä jo viikkoperinteeksi tulleen puolen tunnin höntsäilyhölkkäni koirien kanssa. Muuten olin varustautunut hyvin, mutta sormia alkoi vähän nipistellä jo lenkin aikana. Pitää ilmeisesti alkaa tehdä pitempiä lenkkejä, kun jotenkin oli pettynyt olo, kun lenkki loppu. :D

Tänään sitten kävelin Väinönkatua pitkin tarkoituksena mennä Torikeskukseen vetämään Bodycombat. Keskustan Sportiassa on loppuunmyynti ja kengät+vaatteet -50%. Löysin sieltä itselleni uudet juoksu- ja hiihtohanskat, Salomonit. Toivottavasti vähän paremmin pitäisi nämä lämpöä, kuin edelliset.

Pakko oli tokaista kassallakin: Ja kun just eilen mietin, että tartten uudet juoksuhanskat! :)



En malttanut ohittaa Niken shortseja, kun sattui viimeinen kappale ja vielä mulle sopivat! Joten...

"just do it" <3


Illan Bodycombat meni ihan ookoosti, mutta jostain syystä tehoja ei meinannut irrota tekemiseen. Saattoi kyllä johtua siitä, että töissä oli todella tiukka päivä ja ekan tauon ja samalla ruokatauon sain pidettyä vasta n. klo 14 aikaan. Nopeasti evästä huiviin, L 1,5 vuoden neuvolalääkäriin, takaisin keskustaan ja siitä suorilta vetämään tunti. Ehkä tuossa oli syy turbottomaan oloon?

Huomenna jatketaan taistelua talvea vastaan, tarkoituksena mennä Laajavuoren kylpylään lillumaan +32 - +37 -asteen altaisiin :)

2 kommenttia:

  1. Meillä on kans E:llä mustat Kuomat ja ne on kyllä hyvät pakkasella (taitaa olla suosituimmat toppabootsit taaperoiden keskuudessa). Meilläkin oli mietinnässä Laajavuoreen lähtö tälle päivälle mutta mennäänkin joku toinen päivä, ollaan siellä aina silloin tällöin käyty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen kanssa, että Kuomat taitaa olla top-listan kärjessä noitten lasten talvivaatteiden keskuudessa :D Me ollaan nyt käyty viime aikoina hirveän harvoin uimassa, mutta pitää ehkä alkaa taas petrautuun asiassa. :)

      Poista