keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Millainen on hyvä ryhmäliikuntaohjaaja?

Kävin tässä viikon aikana sellaiset mäet ja alamäet ryhmäliikuntaohjaajana, että se sai minut miettimään, että millainen on hyvä ryhmäliikuntaohjaaja ja onko minusta sellaiseksi?

Tämä teksti nyt on ihan täysin mielivaltaisesti kirjoitettu omasta näkemyksestä, millainen mun mielestäni on hyvä ryhmäliikuntaohjaaja ja millaiseksi minäkin haluaisin tulla vielä joskus.

- avoin
Ryhmäliikuntaohjaajana pitää pystyä katsomaan jumppaan tulleita asiakkaita. Inhoan sellaisia ohjaajia, jotka tulee saliin ja katselee lattiaan ja kääntää vaan selän jumppaajille puhumatta heille mitään. Tällaiselta ohjaajalta, joka on avoin, pystyy asiakkaat helpommin mennä juttelemaan tunnin jälkeen heitä askarruttavista asioista ym. :)

- aikaa ennen ja jälkeen tunnin
Tämä liippaa mielestäni tuohon edelliseenkin kohtaan. Nimittäin mun mielestä on hyvä ohjaaja, joka jotenkin ennen tuntia ottaa jokaisen asiakkaan huomioon. Meillä tämä on ratkaistu niin, että ohjaajat kerää tuntilaput asiakkailta ennen tuntia ja itsekin pyrin katsomaan kaikkia asiakkaita tässä vaiheessa silmiin ja sanomaan jotain. Tunnin jälkeen ohjaajan on hyvä jäädä kytikselle, jos joku haluaa jutella tai muuta, eikä rynnätä sterkoille sulkemaan laitteita. Tottakai on ymmärrettävää, että jos toinen ryhmä puskee päälle, niin on hankalaa jäädä juttelemaan saliin, mutta sitten voi pyytää odottamaan asiakkaita ulkopuolella, jos on jotain kysyttävää. :) Itse yritän pyrkiä siihen, että päivän viimeisten tuntien päätyttyä alan vasta sitten sammuttelemaan laitteita sen jälkeen, kun kaikki on poistunut salista.

- ohjaaja on läsnä
Musta on ilo olla sellaisen ohjaajan tunnilla, joka selkeästi on tunnilla läsnä jo ennen tunnin alkua ja siitä tunnin viimeisiin sekunteihin, eikä ajattele esim. kauppaostoksia. Kyllä ohjaajasta näkee, jos silmissä on tyhjä katse, ilman että kukaan olisi kotona.

- ohjaaja ohjeistaa selkeästi
Ohjaaja päästää suustaan vain sen, mikä on tarpeellista ja puhuu selkeällä äänellä. Eli tarkoitan, että ohjeita saattaa tulla enemmän kuin asiakkaat pystyy sisäistään. Ja ohjeet ovat aivan ylimalkaisia, jolloin tärkeimmät pointit katoaa. Itse tiedän, että mulla on tässä paaaaaljon petrattavaa. Olen monesti ylikoutsaava ja hölötän ihan liikaa kaikkea, jolloin asiakkaat ei enää jaksa kuunnella mitään, mitä sanon. Äänensävynkin kanssa mulla on harjoittelemista. Combatissa olen ehkä pikkuhiljaa alkanut löytään mun henkilökohtaisen balancen, mutta attackissa on vielä paljon töitä edessä.

- ohjaaja osaa koreografian
Koreo pitäisi erityisesti LM-tunneilla osata 100%, koska on niitäkin asiakkaita, jotka osaa ohjelman paremmin kuin hyvin. Palaan tähän kohta... :)

- sopiva ennakointi
Mielestäni hyvä ohjaaja on sellainen, joka kertoo ohjeet juuri sopivasti n. 4 tahtia ennen, ei liian aikaisin, mutta ei missään nimessä liian myöhään. Hyvä ennakointi pelastaa tunnista paljon, sillä ensikertalaisetkin pysyvät paremmin mukana.

- hyvä lajisanasto
Lajista riippuen oikeiden termien käyttö ja tehostesanojen käyttö oikeissa tilanteissa. Ts. BC-tunnilla käytetään taistelusanastoa, esim. verbit runttaa, iske ja tirvaise, tsemppisanat kovempaa, älä luovuta, viimeinen erä jne. Kun taas esim attackissa käytettäviä huudahduksia: ylemmäs, atleettisemmin, tiukemmat kädet, viimeinen 100 metriä jäljellä, jne! :)

- huomioi asiakkaansa
Hyvä ohjaaja huomioi asiakkaansa tunnin aikana jollain tavalla. Tämä on tietenkin vaikeampaa, jos tunnilla on n. 30-50, mutta silloinkin pitäisi yrittää huomioida jokainen asiakas jossain vaiheessa katsekontaktilla. Henkilökohtaiset ohjeet, korjaukset ja positiiviset palautteetkin on aina ihania asiakkaan asemassa ollessa. Näitä pitäisi viljellä vielä lisää ja haluaisin oppia vielä enempi meidänkin asiakkaitten nimiä ja kehua nimiä käyttäen. Se on mun mielestä niin ihanaa, kun jatkiksissa tai muissa sellaisissa saa nimettyä palautetta. :)

- osaa olla huumorintajuinen ja heittäytyä siihen, mitä tekee
Tämä on sellainen, mitä ei välttämättä koskaan opi, ja joillain se on luonnonlahjakkuus. Joillain vain on sana hallussa tilanteessa kuin tilanteessa :)



Syy, miksi tätä asiaa lähdin tosiaan pohtimaan oli se, että sunnuntaina Bodyattackissa mulla oli sellainen olo lähes koko tunnin, että mitä mä teen täällä. 3.kpl:ssa unohdin koreon aivan totaalisesti, olin ihan hukassa tunnin ja tuntui, ettei mistään tullut mitään. Mikään mun hyvän ohjaajan listasta ei varmaan täyttynyt.

Onneksi oli kollega tunnilla, jolle sai heti asiasta purkaa, ja niin pääsin nollaan tilanteen ja niin päästiin vetään maanantain Bodycombat ja tiistain BC ja BA45 aivan puhtaalta pöydältä.

Vieläkin hävettää sunnuntain attack ja tunne, että jos pilasin jonkun fiiliksen attackista omalla ohjauksella, en varmaan pysty antaan sitä itselle anteeksi.


Muttamutta. On ollut tänään kroppa aika hellänä tuosta tammikuun kickstartista.  Erityisesti takamus, reidet joka lihakselta ja rintalihakset on ollut aika kovilla! Ei ehkä ihan paras tapa aloittaa kuntoilua pitkästä aikaa ;) Eli älkää tehkö, niiku mä teen. :)

Ja kevennyksenä meidän juniorin omanlainen alavartalorentoutus. Otetaan alakroppa pois! :)




Millainen on sun mielestä hyvä ryhmäliikuntatunnin ohjaaja?? :)

2 kommenttia:

  1. Ihania nuo pikku miehen kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Poju on keksinyt keittiölleen aivan uuden käyttötarkoituksen :D

      Poista