keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

MATIKE

Päivät menee aivan hirveän nopeasti ja tuntuu, että kaikkea pitäisi tehdä, mutta mitään ei saa tehtyä ja säädän hirveästiä montaa rautalankaa tulessa, mutta yksikään ei tuu valmiiksi.

No, täytyy kai sanoo, että itsehän tämän sopan on synnyttänyt, kun toimii yhdessä koirayhdistyksessä pj:nä ja toisessa tottelevaisuuskoulutusvastaavana, yhdessä koirayhdistyksessä kouluttaa ja treenaa agilitya,yhdistystoiminnan lisäksi ohjaa jumppia, haluaa silloin tällöin treenata ihan omiakin juttuja (kuten tankotanssia, joogaa, juoksua, ym) ja sitten vielä pitäisi ensisijaisesti hoitaa lasta ja jossain välissä myös parisuhdetta :D

Jotenkin sitä saa haalittua itsensä joka paikkaan huomaamattaan!

Noh, nyt on sitten pari päivää yritetty ahkerasti hoitaa yhdistysasioita ja omat treenaamiset siinä sivussa.  Maanantaina en tehnyt kouluttamisen lisäksi muuta kuin kesähaasteen yhteensä 80 lihaskuntoliikettä, eli tällä viikolla jokaista liikettä tehdään 20. Eilenkin mulla oli suuret suunnitelmat, jotka jäivät niihin lihaskuntoliikkeisiin ja omaan kiinteytystuntiin.. Olipa vähän erilainen kiinteytys, kun asiakkaat tsemppasivat toisiaan :D

Tänään, kun yhdistysasiat alkoi olla jo paremmalla puolella, puin päälle lenkkivermeet ja pakkasin Ällän Chariotteihin. En mennyt mitään hirmuista tahtia, mutten kuitenkaan täysin lönkötellytkään, mutta silti sain 8 km lenkkiin aikaa menemään n. tunti ja vähän päälle...

Kyllähän tuossa lämmin tuli, erityisesti ylämäissä! :) Kuitenkin kotisuoralla mietin, että vanhojen kärryjeni kanssa olisin lyyhistynyt jo puolessa välissä lenkkiä.

Puolimaratoni se taitaa edelleen houkutella! Hmm.. On kyllä sellainen fiilis, että pakko päästä osallistumaan Jyväskylässä järjestettävään tapahtumaan ;)

Kevät tulee! Näin tänään ensimmäiset leskenlehdet <3



Hyytävän näköinen Jyväsjärvi


Maanantailta vielä Ällän ensimmäiset keinuilut

Ota iisii! ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti