keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Vauvan tahtinen elämäntapa

Lapsia inhoavat / karttavat, varoitus jo etukäteen (kannattaa ehkä jättää jopa lukematta), teksti sisältää paljon puhetta vauvoista ja vauvojen jutuista..

Se on kuitenkin väistämätön asia, että kun saa lapsen, tulee siitä suurin asia elämässä ja muuttaa ehkä elämäntapoja.

Ennen raskautta en viettänyt yhtäkään iltaa viikossa kotona, vapaat viikonloput olin ympäri Suomea liikenteessä koirajuttujen parissa, söin kun kerkesin, nukuin kun kerkesin...

Nyt kun kotona on kohta 3-kuinen pikkumies, tuntuu ihanalta viettää kokonainen päivä perheen parissa. Itse olen kuitenkin pyrkinyt jatkamaan harrastuksia ja antanut miehen viettää kaksin vauvan kanssa aikaa. Olen ehkä siitä itsekäs, että pääni hajoaisi, jos viettäisin kotona 24/7 ja mies ymmärtää tämän. Tosin hän tiesi, mihin ryhtyi kanssani, eikä siksi valita :D Mutta toisaalta miehen ja vauvan suhde on selkeästi syventynyt mun jättäessä heidät kahdestaan, sillä tiedän olevani pikkutarkka vauvanhoidosta ja nalkuttaisin kaikesta vieressä, joten ehkä parempikin näin :)

En voi kieltää, etteikö lapsen saaminen olisi muuttanut elämäämme, mutta sen pystyn sanomaan, että eläminen ei päättynyt lapsen saantiin! :) Syyskuun lopussa pidän ensimmäisen bodycombat-tunnin, kaksi viikkoa syntymän jälkeen palasin agilitytreeneihin ja viikonloppuna vietin viikonlopun agilitykisoissa, tokokokeissa on tullut käytyä ym.

Ainoat asiat, mitkä on totaalisesti muuttunut elämässä, etten ole nauttinut vuoteen alkoholia lasillistakaan, mutta toisaalta - eipä ole kertaakaan tehnyt edes mieli, sisustus on vähän värikkäämpi (leikkimatto ja sitteri olohuoneessa), kotoa ei pysty ihan niin vain lähtemään, koska joko jonkun pitää katsoa pojan perään tai sitten hänet pitää ottaa mukaan.

Noh.. näin kolmen kuukauden lapsen "omistamisen" jälkeen voin sanoa, että nuo miinuspuolet ovat hirveän pieniä siihen verrattuna, mitä pienen lapsen hymy äidin nähdessään antaa, tai miten sydäntä särkevää on kuunnella vatsakipujen aiheuttamaa itkua (ja siinä oikeasti tuntee sen välittämisen), miten ihana on seurata toisen kehitystä, katsoa kuinka toinen saattaa varttinkin jutella ja hymyillä esim. kattolampulle ym.
En olisi ehkä uskonut edes tuntevani näin ennen omaa lasta!

Ja mikäs sen kivempaa, kuin tällaiselle vaatefriikille, ostella lapselle ihania vaatteita, kuten alla olevassa kuvassa Me&I-body ja Me&I-haalarit. (Joku päivä on tarkoitus tehdä oma sivu pojan vaatteista, missä myyn osan vaatteista eteenpäin, joten jos ihanat vauvanvaatteet kiinnostaa, niin pysykää näkösällä ;)

En vaihtaisi päivääkään pois tästä elämäntavasta <3


Haalarit Me&I, body Me&I


Eilen kävimme pojan ensimmäisellä makkaranpaistoreissulla Äijänniemessä. Olin melkeinpä kauhusta jäykkänä automatkalla, kun mietin, mitä siitä reissusta tulee.. Rakastamme mieheni kanssa luontoretkiä ja vietämme mielellämme montakin tuntia retkillä paistaen makkaraa ja nauttien kahvia luonnon helmassa. Eilen halusin testata, voidaanko me edes kerran kokea tämä ennen ensi kesää.

Auto metsätien päähän parkkiin, poika Manducaan, koirat juoksemaan rallia auton ympärillä ja retki sai alkaa!

Patikoimme umpimetsän läpi kohti Äijänniemen laavua. Retkeily oli pikkuisen verran raskaampaa, kun etupainona oli n. 5 kilon vauva ja piti vielä varmistaa, että pysyy pystyssä. Kaiken lisäksi oli maanantain ratsastuksesta kipeät takamus, sisäreidet ja takareidet! Polulla kävely oli jo paljon helpompaa. Poju nukkui koko kävelymatkan.

Perille päästyämme poika heräsi syömään ja ihmettelemään nuotiota ja noh, huitomaan retkipatjalle. Se selvästi nautti nuotion katselemisesta ja vaipanvaihdosta luonnonhelmassa! Nauru oli herkässä <3

Paistelimme makkarat, joimme kahvit, ihailimme Päijännettä ja nautimme luonnosta! Ihanaa!!!

Kotimatkaa varten pakkasimme tavarat reppuun ja pojan Manducaan, ja noh, sehän nukkui koko kävelymatkan takaisinkin! :O 5,5 tunnin reissu meni paremmin kuin edes haaveissa olisin pystynyt toivomaan!  Reidet sai hyvää treeniä kävelystä ja mieli sai levätä tuulen humistessa puissa! Ei paskempi lepopäivä ;)

Ainoat miinukset tuli hirvikärpäsistä, joita oli aika paljon ja eläkeläis veneilypäivä.. Eli keskelle metsää oli eksynyt kaksi veneellistä vanhuksia, mutta onneksi he antoivat meidän olla aika lailla rauhassa :)


Tämän iloisempaa reissulaista ei löydä <3

Naapurien tuliaiset Rhodoksen reissulta



Jumppailua jumppamatolla



Päivän retkeilyvarusteet: Huivi David, takki Acode Summit, housut True Classics, kengät Haix, pojan haalari Cupcake


Retkeen kuului myös kivimeren ylitys


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti