sunnuntai 18. toukokuuta 2014

On siis kesä!

Aevan mahtava viikonloppu takana! Ainoa suunniteltu meno oli lauantaina ja sekin oli kyllä niin rennon letkeää odottelua, ettei periaatteessa ollut sekään aikataulujen perässä juoksemista. :)

Lauantaiaamu aloitettiin kaverin ja koirien (sekä Ällän) kanssa lenkillä! Aivan mahtava keli oli jo aamuysin jälkeen! Ulkotouhujen ja ravinnon saannin jälkeen lähdettiin suurcityyn (tai kai se on nykyään kaupunginosa) kuin Jämsänkoskelle, missä koirat kävi tarkastuttamassa näkimensä ja polvensa. Parin tunnin odottelun jälkeen mentiin paikalliselle huoltamolle syömään epäterveellistä ravintoa ja voi että, miten Ällän mielestä 25sentin arvoinen lelulahja oli aivan maailman hienoin ja tärkein aarre hetken aikaa :D Oi, kun tulisi vielä itsekin noin pienestä niin onnelliseksi.. :) Ainakin voisi joskus iloita vähän pienemmistäkin asioista? :)

Illalla nukkumaan ysin jälkeen ja aamulla noustiin vasta kasin jälkeen. Ja tuntui muuten ihan oikeesti levänneeltä. :) miten musta tuntuu, ettei huomenna ole ihan samanlaiselta, kun vieläkin näppäilen konetta, vaikka kello on jo vaikka mitä!

Tänään on kokkailtu mun sisarusten perheille, käyty rennolla lenkillä, nautittu alkaneesta kesästä ja ihanasta ilmasta ja illan päätteeksi päädyin combat-tunnille, mistä löysin ohjaamasta itseni 5 viimeistä kappaletta. Aivan huippurentouttava ja ihana viikonloppu! Näitä tällaisia, ei-täyteen-suunniteltuja viikonloppuja tarttis niin paljon enemmän, mutta sitten pidemmän päällä alkaa tämmöinen hermoheikko stressata, kun menee viikonloput hukkaan... Noh, mutta onneksi edes joskus maltan :)

Ja sitten kuvasaastetta aurinkoisesta viikonlopusta <3


Asfalttitaidetta. pikkumies ei meinannut millään suostua luopumaan piposta..
....jäätelö tosin taisi olla sen verran hyvää, että unohti pipon olemassa olon :)
kysyessäni pikkumieheltä, saako äitikin maistaa, vastaus oli tiukka "EI"

valkoisempi kuin maitovalas. mutta pikkuhiljaa vaatetus alkaa olla kohillaan!

ottaessani kesähatun kaapista mietin, että onpa se likainen... en ajattele enää. nimittäin joku muu kyllä on.
vesileikkejä <3



riippumattokin pääsi ulkoilemaan

Niin luksusta, niin luksusta <3

Ihanaa, kesäistä viikkoa kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti