maanantai 17. kesäkuuta 2013

Bodyattackia juoksulenkillä

Eilen oli ihana käydä vetäsemässä Bodycombatia, kun nyt pystyi jo toisella kerralla enemmän keskittyyn asiakkaisiin, vaikka vieläkin piti pitää aika lailla ajatukset koreografiassa, mutta ensi viikolla taas helpompaa, kun joka kerta tulee tutummaksi :)

Tehojakin alkoi saada irti enemmän ohjelmasta kuin keskiviikkona, mutta en vieläkään ollut yhtä kuollut kuin edellisen ohjelman alkaessa. Jaksoin tehdä jopa etunoja- ja skorpparipunnerrukset päkijöiltä.

Tänään oli Ällän 1v-neuvola. Painoa oli jo hurjat 9,7kg ja pituutta 74,2cm :) Kuulemma oikein hyvin on kehittynyt on tämä meidän nuorimies.

Neuvolan jälkeen jäin hetkeksi pyörimään keskustaan. Topsportista matkaan lähti ihanan vihreä Bodywatch-merkkinen toppi, hinnaltaan 7,90e! ja Gina Tricosta löytyi ihana printtitoppi 12,95e. Ainakin Jyväskylän liikkeessä tuota mallia ei ennen ole ollut. :)


Move on up Stay on Top


Vielä Ällälle Polarn o Pyretistä UV-suojatut housut helteille. Viime perjantaina olin ostanut jo Reiman UV-suojatun yläosan, joten nyt on pojalla koko asustus ja ollaan vihdoin rantakunnossa. (kunhan saadaan ne helteet takaisin!)


Tänään vielä Ällän päikkärien aikaan lähdin nopealle vauhtikestävyystason lenkille Chariottien kanssa. Kuulokkeisiin laitoin soimaan Bodyattack-musat ja ai, että kun jalka liikkui helposti, kun musa oli hyvää. Jo 2-biisin aikaan alkoi sataan ja jo hetken päästä satoi kaatamalla. Mutta arvatkaapa mitä, se ei haitannut, ei sitten yhtään! Saatoin jopa hymyillä juostessa, koska se oli vaan niin mahtavaa!!

6-biisillä huomasin, että silmistä tuli pari onnen kyyneltä, Bodyattackin cover-versio on vaan niin hyvä vs. hyvä juoksulenkki vs. ihana virkistävä vesisade! Aivan huippufiilis! Ehkä nämä on niitä pieniä elämän Fitness Magic -hetkiä! :)


BA 81:n 6-biisi on nopeampi versio tästä biisistä ja se on vaan niin ihanan rullaava!! :) Ah!


6 kommenttia:

  1. Kivannäköinen tuo Reiman UV-paita, sopii hyvin noiden PO.Pin pöksyjen kanssa :) Pirteät rantavaatteet, kun vaan tulis helteet takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Toivottavasti nyt vielä aurinko porottaisi, kun välineet ois kunnossa :)

      Poista
  2. Kivan näköinen tuo Ginan toppi, täytyypä mennä katsomaan jos semmoinen löytyisi vielä minullekin! Sulla tuntuu noita urheiluvaatteita kertyvän uusia aikamoiseen tahtiin. Mutta niitä ei voi koskaan olla liikaa? Ens viikolla näytti Lidliin taas tulevan uusia urheiluvaatteita, meinasitko mennä shoppailemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nuo urheiluvaatteet on mun paha tapa :D Mutta sitten aina silloin tällöin pitää laittaa pois vanhimpia :) Pitää käydä vilkaisemassa niitä Lidlin vaatteita livenä ja sit päättää, ostanko jotain :) Ne oli ainakin lehdessä ihan ok-näköisiä :)

      Poista
    2. Vieläkö Jenni sulle riitti noita toppeja? :)

      Poista
  3. Joo kyllä niitä oli, mutta mä hukuin s-kokoon joten piti jättää kauppaan. :(

    VastaaPoista