perjantai 7. kesäkuuta 2013

Ensimmäinen koulutuspäivä

Nyt se on takana. Olo on väsynyt, oikeastaan todella väsynyt ja nuutunut. Jalkapohjissa tuntuu kuumotusta ja lihaksissa pienehköä jumittelua.

Eilen kävin vetämässä vielä fysiikkatreenit alle, niin vähän oli jumia jo allakin.
Vielä eilisistä treeneistä ennen tätä koulutuskertomusta. :)

Alkulämppinä hölkkää kera käsien pyörittelyjen ja sivuristiinaskelta, askelkyykkykävelyä ja kääpiökävelyä sekä sivuttain liikuttiin kyykyssä eli heti reidet töihin!

Vähän koordinaatiota. Oikealla kädellä kosketus edesssä vasemman jalan sisäsyrjään ja toisinpäin ja sama juttu takana.. Aluksi hitaasti ja sitten nopeuttaen ja tietenkin molemmin puolin ;)

Sitten harjoiteltiin päkijäjuoksua ja käytiin muuten juoksujuttuja läpi spurttaillen. Sitten vielä loppuun 20 metrin viivajuoksu 10 kertaa :) Tai no ihan loppuun otin porukan kasaan ja lähdettiin purrarille hölkkälenkille 20 minuutiks ja loppuun verryttelyt ja venyttelyt. :)

Illalla vielä vauvauintiin, mikä nyt kivasti palautti! Nukkumaan ei tietenkään päässyt aikaisemmin kuin yleensäkään ja kaiken kukkuraksi L heräsi joskus klo 3 jälkeen ja unen saaminen sen jälkeen meinasi olla hankalaa, mutta torkut otin ja samoin vielä junassakin.

Yllättävän helpolla selvisin juna-asemalta Herttoniemeen ja siellä Lady Linelle. Aamun ohjelmat täällä alkoi 9.30 ja jo n. 1 tunnin päästä oltiin vetämässä BA81 -ohjelmaa ekaa kertaa läpi. :) Kouluttajana meillä on mukavan rento Kimmo Jukuri.

Tunti on kyllä niin rankka jo noin ilman mitään puhumistakin! En ees osaa kuvitella, miten rankka se eka ohjauskerta tulee olemaankaan... :/ Noh, mutta ei muuta kuin sisulla loppuun asti. Hmm. Paljon kerähyppyjä, haarahyppyjä ja polvennostoja :)

Heti koulutuksen alussa sain tietää, että mun ekaks opeteltavaks biisiks tulee nro 8, joka on interval ja hyvällä tuurilla se biisiltään sytyttävin Pinkin Try-biisin cover, jee! :)

tällaisia tulee tuijotettua tänä viikonloppuna paljon!

Lounaan jälkeen vähän teoriaa ja sitten pari tuntia tekniikkaa ja loppuun vielä hetki teoriaa. Ainakin on tullut hikoiltua tänään pisaroittain ja varmasti kaloreitakin on kulunut! Nooh, oon mä niitä yrittänyt kyllä saadakin syömällä, että jaksaa. Parit palkkarit, lihapullamuusit, protskupatukka, rahka ja leipää.. Ja illalla pitäis vielä metsästää itselle Ruoholahden keskustasta iltapalaa! :)

Jalat on kyllä kovilla tämän viikon, huhheijakkaa! Mitenköhän sitä kävelee ees ens viikolla...

Erikoisinta tässä kuitenkin on, että nyt on mun ja vauvan napanuora katkaistu.. En oo ikinä ollut erossa Ällästä yli 6h ja nyt on jo 11 h takana ja moooonta edessä, taitaapi tulla ikävä!!!

Mutta nyt kuitenkin aloitan opettelemaan mun huomenna ohjattavaa biisiä, sitten syömään ja sitten aikaisin nukkumaan.
ihanaa, saan nukkua leveesti! :)
Ihanan iso peili, niin on jotain mistä katsoa hyppimisiäni 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti