maanantai 10. kesäkuuta 2013

Elämä Bodyattack-koulutuksen jälkeen

Intensiivinen viikonloppu on ohi ja nyt on vielä hetki aikaa levähtää ennen kuin huomenna palaa muu perhe kotiin Pohjois-Pohjanmaan reissultaan. Ikävä omaa pientä "vauvaa" kohtaan on jotain aivan hirveää ja tuntuu, kuin olisin ollut ikuisuuden erossa. Pieni on kuulemma oppinut kävelemään (tai osasi ottaa n. 8 askelta jo parhaimmillaan viime viikollakin) ja puhumaan (osasi loppuviikosta jo äiti, Nala -meidän koira- ja oman nimensä), joten kovasti odotan huomista!


Viimeinen koulutuspäivä oli ehdottomasti henkisesti rankin. Fyysisesti vielä jaksoi, mutta mieli ei meinannut jaksaa kovaa rutistusta. Aamupäivän ohjauksessa oman biisin käsiliike sekoittui edellispäivän liikkeeseen ja sitten haarahypyissä kannat eivät menneet keskellä yhteen ja juoksussa ei aina kannat osunut lattiaan. Muutama tunti ajatustyötä omaa ohjattavaa biisiä kohtaan ja iltapäivällä uusi yritys. Yritin makustella kaikkea palautetta, jota olin saanut ja yritin toteuttaa ohjaamisen palautteiden pohjalta. Toinen ohjaus menikin selkeästi paremmin.

Päivä loppui henkilökohtaiseen palautteeseen, jonka Kimmo antoi kaksin. En epäillyt, ettenkö pääsisi koulutusta läpi, sillä minulla oli jo lauantaina perusasiat hallussa, mutta meno Kimmon eteen jännitti tästäkin huolimatta. Sain positiivista palautetta, että tekniikkani ja kuntoni on oikein hyvät ja vuorovaikutus parani koko ajan. Nyt vain pitää jatkoa ajatellen opetella käyttään ääntäni pehmeämmin (tää tulee muuten olemaan haastavaa!) ja toiseksi minun kannattaa muistaa 1- ja 2-vaihteet, että oikeasti teen ne kevyesti. Vielä on myös sekaisin motivointi ja koutsaaminen eli tuollainen joukkuevalmentajapersoona pitäisi kaivaa itsestäni esille. Paljon töitä edessä, että musta tulisi huippuohjaaja, mutta haluan ehdottomasti kehittyä ohjaajana.

Opin kurssilla paljon hyviä juttuja ja toivottavasti opin käyttämään työkaluja jatkossa.

Tulos on siis, että saan alkaa ohjaamaan Bodyattackia!!!! <3

huojentavaa oli nähdä rasti tuossa kohtaa!

Kurssilla opin jopa vielä enemmän rakastamaan tuota lajia. Aivan ihana fiilis on nyt ja odotan ihan innolla sitä, että pääsen vetään harjoitusvetoja kavereilleni ja sitten jossain vaiheessa kun pokka kestää, niin asiakkaillekin ja viimeistään elokuussa lukkarin mukaiset tuntini! Can't WAIT!!
Mä niin löysin sen sisäisen aerobic-pirkkoni jälleen!

Ainut, että jouduin aloittamaan opetella junamatkalla uutta Bodycombat-ohjelmaa ja tänään onkin treenattu sitten sitä. Asennoituminen tämän pitkän happyhappyjoyjoy-viikonlopun jälkeen Bodycombat-maailmaan on ollut aavistuksen haastavaa. Saattakin käydä, että keskiviikon Bodycombat-tunnista tulee hilpeä karaokeversio :D On muuten haastava ohjelma oppia! Töitä on tehtävä vielä huomenna ja keskiviikkonakin, että ohjelma luonnistuu ke-iltana!




BC-treenauksen jälkeen poikkesin Lidlssä ruokaostoksilla ja mitä sieltä löysinkään, treenivaatteita! Ja erityisesti olin fiilareissa sinisestä topista ja shortseista. Myös harmaat shortsit oli ihan kivat ja välillä on kiva yhdistää erityisesti värikkäiden toppien kanssa jotain rauhallisempaa sävyä, niin nuo harmaat on siihen ihan kivat. :)
Kivanoloiset oli kaikki päällä ja tykkäsin kyllä, vaikka olivat Lidlistä ja 2toppia oli 6,99e ja shortsit 4,99e/kpl! Eli ei hinnan kiroissa. Ite tykkään kyllä noista Lidlin treenivaatteista, mutta nykyään niitä joutuu melkeinpä mennä ovelle jonotteleen, jos haluaa jotain tiettyä väriä ja kokoo..

 Ihan paras toppi Bodyattackiin, kun paidassa jo lukee "fun" :D
Topit Crivit, shortsit H&M

 Päällimmäinen toppi Gina Tricot, alempi Crivit, shortsit Crivit

Toppi SOC, shortsit Crivit

Ai niin. Kävin lauantaina yksin syömässä.. Siis ihan yksikseni! Ihan hauskaa oli syödä kerrankin oma ruoka lämpimänä ja erityisesti rauhassa! Olen näköjään Ällän synnyttyä oppinut hotkimaan ruokani, niin joutui ihan keskittymään ravintolassa, että ihan oikeasti saan syödä aivan rauhassa jokaisen haarukallisen. :)

Hunajabroileria
Jälkkäriksi brownie, nams <3

Tuollainen irtiotto arjesta oli oikein kiva, mutta kyllä mä haluan mun perheen kotiin mahdollisimman pian! Ikävä on.


Huuh. Mutta nyt katsomaan nauhalta eilinen Smash, oon ihan koukussa!! :D

2 kommenttia:

  1. Haastettu!

    http://www.niobiumia.net/2013/06/pari-haastetta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän saada postattua haasteeseen vastaus mahd. pian! :)

      Poista