sunnuntai 18. elokuuta 2013

Aikuinen-lapsi -tunti

"Sunnuntaina starttaa Ahjokeskuksessa klo 10.30 uusi, toivottu ryhmäliikuntatuntimme Aikuinen-lapsi!  Tule liikkumaan koko perheen kera! 

Aikuinen-lapsijumppa on hauska ja vauhdikas aikuisen ja lapsen yhteinen liikuntahetki. Tunti soveltuu noin 2-5 –vuotiaille lapsille yhdessä vanhemman / vanhempien ja vaikkapa sisarusten kanssa.

45 minuutin mittaisessa jumpassa tehdään yhdessä hauskoja harjoituksia, kuten hyppyjä, juoksuja, temppuilua, leikkejä, ja touhuilua erilaisilla välineillä.

Jumppa etenee lasten ehdoilla ja kehittää lasten liikuntataitoja monipuolisesti. Myös vanhemmat saavat jumpasta hyvän harjoituksen, joka kehittää lihaskuntoa, hapenottokykyä, koordinaatiota, tasapainoa ja liikkuvuutta.

Jumppa alkaa aina samalla alkurutiinilla (esim. jokin tietty leikki), jonka jälkeen suoritetaan ”temppurata”, jossa on erilaisia hauskoja harjoitteita. Harjoitteet on valittu siten, että ne ovat mielekkäitä sekä lapsille että vanhemmille.

Jumpan tavoitteena on tarjota yhdessä liikkumisen iloa, lapselle onnistumisen elämyksiä, opettaa lapsille sosiaalisia taitoja, ja saada myös vanhemmille hiki pintaan.

Tule yhdessä vaikka koko perheen kera!

PS. Jos perheessä on jonkin verran nuorempia tai vanhempia lapsia, ovat myös he tervetulleita mukaan."



Lainattu Kuntomaailman FB-sivuilta


Jee! Tänäaamuna se alkoi, nimittäin tuo aikuinen-lapsi -jumppa. Naapuriani heti haastattelin parkkiksella tunnista ja ainakin pääsääntöisesti naapurini 3-vuotias lapsi oli kovasti tykännyt touhusta. Pienemmille tuolla on suurimmaksi osaksi vähän tylsää, kun kuulemma tunnilla tehtiin paljon mielikuvitusharjoituksia, kuten leikittiin lattialla käärmettä ja kontattiin kuin karhut.

Olin aatellut, että voisin mennä Ällän kanssa kokeilemaan tuota joku kerta, mutta onhan se selvä, että ei L tuollaisista harjoituksista ymmärrä hönkäsen pöläystä. Voisi sinne silti mennä katsomaan meininkiä joku sunnuntaiaamu! :)


Tänä aamuna ei kuitenkaan lähdetty kokeilemaan yhtään mitään, vaan nukuttiin Ällän kanssa ysiin ja sitten aamu lähtikin hiiiirmuisen hitaasti liikkeelle.

Onneksi päivään tuli vähän vauhtia, kun sunnuntain ohjaus on  nykyään Bodyattack! Jee!! Niin ihanaa tuo attack!! :) Ja kyllä se vaan niin on, että ohjaajana jaksaa yllättävän paljon paremmin kuin asiakkaana! :D

6 kommenttia:

  1. Mäkin olin ajatellut, että olisin mennyt Tintin ja Topin kanssa sinne, mutta ei jaksettukaan.. Joku sunnuntai mennään. Ja hei, kyllä ne pienet vaan aika paljon ottaa mallia ja ymmärtää! Ainakin noi meidän kaks on jo pitkään matkinut Nooan temppuja. Tintti alko tekeen kuperkeikkaansa jo 1 v. ja 4 kk. ikäisenä! Sinne vaan siis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tottakai mennään katsomaan :) tunti oli ollut melko täynnä, niin saa nähdä, miten ohjaajat mahtuu lapsiensa kanssa :)

      Poista
  2. Voi harmi kun jumppa on isommille lapsille :( Ei taida meidän neidiltä vielä luonnistua mielikuvaharkoitukset/ temppurata. Kiva kun laitoit tänne infoa jumpasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näin mä aattelin meidänkin pikkuherran kohdalla, mutta aattelin mä loppusyksystä käydä testaamassa :)

      Poista
    2. Minäkin ajattelin tuonnempana käydä kokeilemassa jumppaa E:n kanssa (pari kuukauttakin ikää lisää tekee tässä iässä ihmeitä).

      Poista