Kouluaikoina stressasi, onko läksyt tehty, vieläkö kerkiää lukemaan kokeisiin, miltä näyttää koulukavereiden mielestä, mitä tekee isona ym.
Töissä ollessa stressasi, onko kaikki tarpeellinen tullut tehtyä, mitä jos ei kerkiä jotain tehtävää tekemään ajoissa, jos menee ylitöiksi, kuka hoitaa koirat ym.
Jumppien ohjauksessa stressasi, muistaako koreografian, mitä jos laitteet eivät toimi, onko mukana cd:t, mitä sitten jos mokaa pahasti jossain, jaksaako varmasti vetää tunnin 110%:sti ym.
Koirien kanssa stressaa, onko sillä nyt kaikki kunnossa, kun se näyttää tuolta, mitä jos se tekee kisoissa niin tai näin, alkaakohan sillä taas juoksut, onkohan ne nyt saanut tarpeeksi liikuntaa / aktiviteettejä, onkohan se nyt treenattu ylikuntoon ym.
Kouluttaessa muiden koiria stressaa, mitä haluan kouluttaa seuraavalla treenikerralla, miten opetan sille sen, sanoinko liian tylysti, annoinko tarpeeksi palautetta, miten saan sen liikkumaan paremmin ym.
Ja nyt vauvan kanssa pääsee taas stressaamaan ja hysteerisöimään uusia asioita: Onko sen taas nälkä, onkohan sillä miten täysinäinen vaippa, onkohan sillä kaikki kunnossa, kun se on sängyssään noin hiljaa, onkohan sillä kaikki kunnossa, kun se ei suostu nukkumaan, mitä jos se saa kätkytkuoleman, kehittyykö se normaalisti, miksi se tekee noin, miten sitä osaa kasvattaa lastaan oikein, mitä jos jotain sattuu... Ja tuntuu että tämä lista on oikeasti loputon! Google huutaa jo hoosiannaa, kun näppäilen vähän väliä jotain ongelmia, probleemeja googleen...
Ääh! Joskus olisi henkistä hyvinvointia ajatellen ihanaa, jos ei stressaisi aina ja ihan kaikkea... Voisiko sitä oppia joskus olemaan huolettomampi, vai paheneeko tämä ajan kanssa?
Onneksi on liikuntaharrastukset, jotka saavat maailman hetkeksi pysähtymään ja kaikki huolet voi jättää hetkeksi kotiin odottamaan. Ilman niitä ei varmaan pää kestäisi! :)
Tämän lisäksi retkeily luonnossa auttaa hengittämään puhdasta ilmaa tämän nykypäivän suorituspaineiden keskellä!
Näkymää Hyyppäänvuorelta |
Lapin helvettiä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti