keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Uusin lajituttavuus: vauvauinti

Paljon on taas kerinnyt tapahtumaan suklaapostauksen jälkeen.. olen ollut vähän laiska postailemaan, kun tuntuu, että aika menee muutenkin siivillä.. L on kasvanut yhtäkkiä isoksi ja syö jo soseita, juttelee (no ei nyt ihan sanoin :D), naureskelee, kuuntelee musiikkia ja erityisesti ilmoittaa, kun haluaa läheisyyttä. Tämän lisäksi päikkärit on melko vieras käsite meillä, nukkuminen yölläkin toisinaan...

Viime aikoina koirat on vähän kärsinyt tekemisen puutteesta (mitä nyt pieniä parkkistreenejä ja uintia).. pääsääntöisesti lenkkiä vain päivisin. Kaippa sen yleisväsymyksen (muutamana yönä vain parin tunnin unet) täytyy jostain tekemisestä rokottaa...?

Noh, mutta mitäs sitä on sitten touhuttu, jos ei koiria ole treenattu?

L täytti 4kk, joka ainakin meidän perheessä eräänlainen etappi. Aloitimme kiinteiden syönnin! Tämä soseiden syömisen aloittaminen on asia, joka nostaa aiheesta keskustelua ja mielipiteitä, mutta päätin, että teen asiat, kuin itsestä parhaalta tuntuu :) Ja kun herra on oppinut pitämään tavaroita käsissä ei voi olla ostamatta kaupasta kaikkia ihania leluja :P

Pikkumiekkonen vetää maissinaksua
Jo muutamassa viikossa löytyny lemppariruoka :)
Vähän tyyliä syömiseen
Ostettiin tällaistakin, mutta ei oo "uskallettu" vielä kokeilla
Ruokailuvälineet
Asia, joka meillä aiheuttaa päänvaivaa - TUTTI! Yritetty tuputtaa , mutta kun kelpaa vaan omat sormet..






Noh, on tässä vähän muutakin touhuiltu vauvajuttujen välissä:

viikko 41 

Juoksua: Maanantaina kävin meidän Mila-koiran ja naapurin Viiun kanssa juoksemassa purrarilla n. puolen tunnin hölkkälenkin - hyvin kulki juoksu! :)

Salilla: Kävin pitkästä aikaa kuntosalilla treenaamassa jalkoja vapailla painoilla ja prässissä sekä maastavetoo - raskasta hommaa, vaikkei painoja ollut maastavedossakaan kuin tanko 20kg + 15kg! :O

Juoksua: Torstaina kävin jälleen juoksemassa. Tarkoitukseni oli käydä koiran kanssa canicrossaamassa (koira vetää juoksuvyössä) nooh, eipä meidän koira enää vetänyt vaan juoksi nätisti sivulla, joten mentiinkin purrarille juoksemaan ja tein kaikki ylämäet vetoina - älyttömän hyvä treeni!! ;)

viikko 42

Kahvakuulailees: Keskiviikkona pääsin kahvakuulaileen ystäväni, sukulaiseni ja kolleegani Marin opastuksella. Mari vetää mm. kahvakuulaa Kunnokas -toiminimellä. Kunnokas aloittaa kahvakuulailut jälleen, nyt Tikan koululla tiistaisin 6.11. klo 18 alkaen! Voin suositella!! :) Mutta siihen kahvakuulailuun... Voisin postailla lajista enemmän, kun suunnitelmana oli mennä käymään pitkästä aikaa kunnolla treenaamassa tunnilla, nyt tuo treeni oli vähän sellaista vauvojen ja kahvakuulan välillä taiteilua, kun vauvat yritti olla päikkäreillä samaan aikaan. :D Tehtiin erilaisia heilautuksia ja yksisteen heittoja ja pariheittoja sekä vähän lihaskuntoo. Tuo kahvakuula ulkolajina on niin paljon hauskempi, kun voi tehdä juurikin niitä pariheittojakin! :) Vähän vaatii vain juttuun sisälle pääsemistä, niin jo alkaa sujumaan! Kiitos Mari! :) Ehdottomasti käsivarret olivat eniten kipeinä parin päivän ajan!

BCtä: Perjantaina kävin Katjan Bodycombatissa muistelemassa ohjelman. Huhuh, olipa rankkaa pitkästä aikaa!

Vauvauintia: Lauantaina käytiin tutustumassa meille (koko perheelle) täysin uuteen lajiin: vauvauintiin. L pääsi läträämään Laajavuoren kylpylään. Käytiin läpi vähän perusotteita ja sukellusrefleksiä. Lopuksi kävin uimassa pientä matkaakin.. uimassa en ole käynyt miesmuistiin...! Aloitamme vauvauinnin Pikku Joutsenessa 1.11. :) Jipii!!

BCtä: Sunnuntaina vedin itse Bodycombatin muutaman tunnin yöunilla ja kyllä oli raskasta, mutta sitkeesti loppuun saakka, jopa osa punnerruksista päkijöiltä! :)

Mutta nyt pitää lopettaa! Yksi väsynyt herra oottelee! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti