keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

No onkos tullut talvi nyt kesän keskelle?

Hölmöä kirjoittaa blogiin, jos ei oikein ole mitään mitä kirjoittaa. Oon siis sairastellut kohta kaksi viikkoa nuhaa ja nyt on sitten huomiseksi varattuna työterveyslääkäri, josko toisessa poskiontelossa on jotain probleemaa.. 

Vaikka liikunnan osalta onkin eletty hiljaiseloa (nooo, kävin ohjaamassa puoliksi combatin lanseerauksen ja se oli kyllä suuri virhe, koska ääni lähti tunnilla aivan täysin - ja olokin oli sen mukainen), niin onhan tässä tapahtunut kaikennäköistä.... töissä on ainakin kulutettu aikaa kahden viikonlopun verran. 

Mun blogin Facebook-sivuista tykkäävät tiesivätkin jo, että meillä juhlittiin 2v -synttäreitä menneellä viikolla. Hurja ajatella, että sitä on ollut äiti jo kaksi vuotta, vaikka justhan se käärö syntyi. Tosin joka päivä se muistaa muistuttaa uusilla sanoillaan ja teoillaan, ettei kyseessä ole enää mikään pikkutaapero, vaan iso pikkumies jo :)

Iloinen synttärisankari


Pikkumies kävi parturissa elämänsä ekaa kertaa. 
Parturi sujui ihan hyvin kyyneleistä ja pienestä hysteeriasta huolimatta.

Hiukset ennen

Ja jälkeen...


Kakuntekoa. Sisälle Violan sitruunatuorejuustoa, mansikkahilloa ja kermavaahtoa



Pinnalle vaahtokarkkimassa
tätä oli ihan hauska muovailla ja vain mielikuvitus rajana! :)




Ja lopputulos:


 Synttärisankarin mielestä lahjaksi olisi riittänyt yksi paketti, mutta paljon niitä silti tuli :D


Herkkuja on siinä monenlaista :)


Nuorimmat synttärivieraat oli kasvattajan tuoreimmat japaninpystykorvapennut <3


Seuraavana päivänä pääsi testaamaan synttärilelua, 
josta on varmasti kaikille taloyhtiön pojille (niille vähän isommillekin) iloa :D



Talvi tuli takaisin. +1 aste, lunta sataa ja pipot on kaivettu jälleen esiin. Pikkumiehellekin puettiin syksyksi ostettu välikausihaalari, eikä ole kyllä ollut näillä keleillä yhtään liikaa! Hurjaa! Miten voikaan säät vaihtua niin radikaalisti muutaman päivän aikana. 

Ostin Ällälle Ticketin haalarin ja ainakin nyt parin päivän aikana se on vaikuttanut todella hyvältä :)





Uudesta talvesta huolimetta minä se ostin vielä kesätoiveissa Crocsien ihanan väriset ballerina eilen Intersportista 19,90 euron hintaan. Kokoja oli vielä ihan hyvin ja ainakin eilisen kyläilyn perusteella, ovat mukavat jalassa. :) Toivottavasti kesä tulee, jotta näillä kenkuleilla pääsis enemmänkin ulkoilemaan! :) Ja mikä parasta: ei haittaa, vaikka kesäsateet yllättäis! :D

Nää on kyllä aikas kivat <3






3 kommenttia:

  1. Kivan haalarin olet ostanut Ällälle, minä ostin kans meidän minille välikausihaalarin (PO.P) ja käytössäkin se on jo ollut. Onneksi nyt on taas kesä ja välikausivaatteet saa olla kaapissa!

    VastaaPoista
  2. Jokos pian taas päivittelet? :)

    VastaaPoista
  3. I just found your blog and want to say thank you! What an enjoyable time looking
    through so many Entertainment sites. Thanks for sharing
    Amazon Summer Sale 2018
    Ferns N Petals Coupon Code<
    MakeMyTrip Coupon code
    FreshMenu Coupons 2018

    VastaaPoista