tiistai 14. kesäkuuta 2011

Lajitestauksessa J&T ja hiphop

Testauksessa Jumps&Turns:


Viime viikolla tostaina oli Citydealin kautta tanssikoulu Cooman J&T-tunti. Minulle oli selvinnyt vain paria päivää aiemmin, että kyseessä on siis Jumps&Turns-tunti, missä tehdään erilaisia piruetteja ja hyppyjä. Itse tanssikoulun sivuilla tunnista kerrotaan näin: Tunnilla tehdään paljon erilaisia piruetteja ja hyppyjä. "Hyppy- ja piruettivarmuus" tulee toistojen kautta. Tällä tunnilla ei harjoitella tekniikkaa, vaan oppilailta edellytetään perustason teknistä osaamista. Tunnin piti meille Anna-Maria Nurmi, jolla on jos jonkinlaista lajitaustaa ja opetti silloin 6 vuotta sitten minulle pari tuntia viikossa hiphoppia. :) Anna on opettajana tarkka, mutta kuitenkin huippu!


Itselläni ei hirveästi ollut perustasonkaan tekniikka kunnossa, ja tuntui, ettei minulta taivu piruetit eikä hypyt. Saati sitten sanastosta ei ollut mitään hajuakaan! :D Plié ja Piruetti olivat sanoja, jotka ymmärsin.. ja siihen se jäi. :) Aloitimme tunnin lämmittelemällä pikkuhypyillä ja isoilla hypyillä ja tärkeintä oli, että muisti viedä kantapäät lattiaan jokaisen hypyn välissä. :)


Tämän jälkeen siirryimme tekemään piruetteja, mikä oli oikein mukavaa hommaa. Piruettien jälkeen siirryimme tekemään kahta hyppyä, joista toisessa ponnistusjalka meni koukkuun ja toinen jalka suoraksi ja toisessa hypyssä molemmat jalat olivat suorana, ponnistusjalka lähempänä maata. Yksittäin nämä menivät ja hitaassa temmossakin vielä, mutta sitten kun olisi pitänyt nopeasti yhdistää keskenään sarjoiksi, niin siinä vaiheessa Jennyn kroppa laittoi stopin :D


Lopuksi vielä teimme hyppyä, jossa etummainen jalka oli suorassa ja takimmainen koukussa ja vaikkei se varmastikaan onnistunut, niin kuin piti, niin tämä oli ehkä tunnin suosikkini! :)


Niin kuin jo tunnin kuvauksessakin kerrotaan, että perusteet on hyvä olla hallussa, niin tämä tunti sopii ehdottomasti sellaisille, jotka ovat käyneet erilaisten tanssien esim baletin perusteita ja haluavat vain hioo tai parantaa tekniikkaa tai sitten niille, jotka haluavat harjoitella erilaisia hyppyjä :)


Löysin surffailemalla netistä tällaisen opinnäytetyön aiheesta ja tässä on oikein hyvin avattu balettisanastoa :)
Henna Lukkarin pedagoginen opinnäytetyö balettisanastosta

Testauksessa Hiphop-tunti:

Menin tunnille sillä asenteella, että vaikka viime tunnista onkin se kuusi vuotta, niin otan tästä kaiken ilon irti ja teen parhaani. :) Tunnin piti Sanaz Hassani ja koreografia oli suunniteltu Mary J Bligen biisiin I'm the One. Tykkäsin koreografiasta paljon ja huomasin, että näistä kolmesta testaamastani tunnista tämä oli ehdottomasti minulle omin. Jotenkin lihasmuistissa oli jotain juttuja, mitkä vain löytyi tehdessä. Tietysti menoon vaikutti se, että mulla oli ylläni kaikista löysimmät housut, mitä kaapista löytyi ja T:n t-paita :D

Tunnilla tehtiin mielestäni helppoja juttuja, jotka vain ehkä muuttui hankalammaksi tehdessämme hyvinkin nopealla temmolla. Opettaja oli mukava ja tsemppaava ja selvästi oli koreografiansa takana ja se sopi hänelle :) Koreografia oli tehty biisin sanoja pukevaksi ja ajoitus oli tärkeintä, sillä jos ajoitus meni pieleen, meni koreografian ideakin.. ts hankalaa! :D

Hiphop sopii niille, jotka haluavat liikkua rennolla tavalla, eli saa joustaa ja pumpata ja silti tulee hiki ja on mukavaa :) Ehdottomasti oli suosikkini näistä kolmesta tunnista... Tai sitten olen vain puolueellinen ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti